Mitä tänään koulussa opin

Mitä tänään koulussa opit poika pellavapäinen?Mitä tänään maailmasta koitTytär silkkihapsinen? Jostain pölähti Pelle Miljoonan laulu Mitä tänään koulussa opit? päähäni. Korvissani kuulin laulajan äänen ja muistin erään aamunavauksen, jonka opetusharjoittelija Petri Tiili piti normaalikoululla ollessani alaluokkalainen. Seisoimme jonoissa luokittain ja …

Musamuistoja

Kävellessäni syksyisillä kaduilla ja ulkoilureiteillä mielessäni alkoi soida musiikki, ja tajusin, kuinka jotkut kappaleet yhdistyvät tiettyihin hetkiin elämässäni. Kahisevat lehmusten lehdet puistokäytävällä kävellessämme kohti rautatieasemaa. Entisellä ratapohjalla runsaina lepäävät kellastuneet haavan lehdet. Laskeutuvaa sumua, pimeää ympärillämme. Ehkä valopylväitä siellä täällä, …

Uneton yö 2

3-osainen jatkokertomus Samea ikkuna kirkastui pyyhkäisy pyyhkäisyltä ja auringonsäteet pääsivät loistamaan sisään. Iiris hymyili pestessään ikkunoita. Tapettien repiminen oli toiminut mainiona terapiana ja aggressiot häipyivät sitä mukaa, kun betoniseinää paljastui kerrosten alta näkyviin. Huhtikuun loppu oli jo täynnä valoa, joka …