SEPITTEITÄNI

Aleksi ja Veera

Nuori mies asteli kahvilan pihalla edestakaisin nahkatakkia olalla kantaen. Hän oli pukeutunut siististi ja asiallisesti, kietaissut laineikkaat hiuksensa huolellisesti lenkiksi taakse. Hänestä näkyi odotus. Hän oli ilmiselvästi odottamassa jotakuta, jonka kanssa oli ensikohtaaminen tulossa. Kenties Aleksi – hän näytti ihan Aleksilta, joten pidin hänelle mielessäni nimiäiset – oli saanut tykkäyksen treffisovelluksessa ja he olivat sopineet tapaavansa teekupposen äärellä. Aleksi ei näyttänyt kahvin juojalta.

Kun poistuin ystävieni kanssa terassilta, Aleksi jäi astelemaan kahvilan pihamaalle. Oli odottanut varmaan jo parikymmentä minuuttia, ellei kauemminkin. Ehkä treffikumppani oli juuttunut liikenteeseen tai ei ollut päässyt lähtemään töistä ajoissa. Vai oliko hän tehnyt oharit? Aleksi oli selvästi päättänyt odottaa valmiina hyväksymään huonoimmankin anteeksipyynnön.

Hyvässä seurassa Aleksi unohtui minulta tyystin. Ilahduin, kun kävelimme myöhemmin saman kahvilan ohi ja edellämme kulki Aleksi, vierellään ruskeapohjaiseen valkokuvioiseen kesämekkoon pukeutunut nuori nainen. Tummat suorat hiukset, silmälasit. Nimesin hänet Veeraksi. He astelivat rinnatusten pitkin askelin, näyttivät samanhenkisiltä. Kuvittelin, millaisia he olisivat. Samanlaiset arvot yhdistäisivät heidät. Kumpikin kasvissyöjiä, joille luontoarvot ja vihreät valinnat olisivat tärkeitä, kertakäyttökulttuuri kestämätöntä. Kierrätys, uudelleenkäyttö, tuunaus ja kustomointi arkipäivää. Molemmat joukkoliikenteen suosijoita. Heistä loisti sivistys ja korkea koulutus. Heillä oli yhteistä juteltavaa. Haave perheestä. Sitten joskus.

Veera kääntyi ympäri kadun kulmassa ja sanoi iloisesti jotain Aleksille. Sitten hän jatkoi matkaansa katua pitkin suoraan, Aleksi kääntyi vasemmalle. Edelleen suoraryhtisenä, mutta totisena. Mitä Veera sanoi hänelle? ”Oli kiva tavata, mutta minusta tuntuu, ettei tämä johda mihinkään.” Mutta kuka näyttäisi niin iloiselta, jos sanoisi toiselle noin? ”Oli tosi mukavaa, Aleksi. Mä laitan sulle viestin.” Miksi Aleksi oli niin totinen? Olisiko hän halunnut venyttää tapaamista? Vai eikö Veera sittenkään halunnut enää tavata häntä uudestaan? Puuttuiko Se Jokin? Se Tunne? Vai oliko Aleksilla vääränlaiset kengät? (Minä en edes kiinnittänyt huomiota niihin, joten en usko, että Veerakaan.)

Puolen tunnin kuluttua näin bussin ikkunasta Veeran seisovan työväenopiston pysäkillä. Olisin halunnut huutaa hänelle: ”Näytitte niin hyviltä yhdessä. Tapaatteko uudestaan? Ettekö?  Miksi?”

Deittailu on vaikea laji. Itselleni selitin aikanaan vaikka mitä, kun sopivan oloinen tyyppi ei osunut kohdalle. Kuinka mies voi pitää valkoisia housuja lokakuussa? Kamalat kengät. Liian lyhyt, en halua tuntea itseäni isommaksi kuin mies. Ei osaa huomioida toista. Haluaa keskustella ainoastaan bändeistä, aikuinen mies, kuka yli nelikymppinen juuttuu niihin ensitreffeillä!?

Ja sitten kun natsaa, kolme tuntia ensitreffeillä on liian lyhyt aika. Kengät eivät herätä huomiota. Juttu kulkee. On hyvä ja luonteva olla. Samoin toisilla treffeillä, jolloin tekisi mieli koskettaa toisen kättä stand upille nauraessa. Ja kunnioitus kasvaa kolmansilla treffeillä, kun hän kertoo avoimesti elämästään asioita, jotka hän haluaa minun tietävän jo tässä vaiheessa. Joka kirjoittaa runollisen kauniisti. Joka ei ole kansikuvapoika, mutta jonka raamit tuovat turvallisuuden tunteen ja josta huokuu luotettavuus. Jolla on lämmin katse. Ja joka hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Ja jonka silmissä tuikkii lämpö, vaikka hän tuntee minut. Tietää, milloin olen ajatuksissani ja jään siitä nolosti kiinni, vaikka minun pitäisi kuunnella häntä. Joka tykkää minusta, vaikka olen minä. Tai juuri siksi.

Saatat myös pitää...

1 kommentti

  1. M. V. says:

    Voi, nyt minäkin haluaisin tietää, miten Aleksille ja Veeralle kävi!

    Kuulostaa tutulta tuokin, että ns. väärät kengät on syy, ettei toisia treffejä tule. Kai sitä haluaa keksiä itseään varten jonkin toisen syyn, kun oikeasti pitäisi riittää, että jos ei natsaa niin ei natsaa. Varsinkin kun kääntöpuolella on tuo, että kun natsaa, niin kengillä ei oo mitään väliä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.