Etualalla heiniä ja lunta, kauempana lato, tie lumen keskellä ja metsän raja
ELÄMÄNMENOANI, HYVÄN OLON TUOJIA

Arki-illan luksusta, tuntemattomia tarinoita

Istun iltaa maaseudulla, talossa, joka olisi voinut päätyä autioksi muuttotappiokunnassa. Tänä iltana minä elävöitän sitä. Se vastaa minulle kohisemalla. Öljypoltin korisee kammiossaan, patterit tuhisevat kuljettaessaan vettä suonissaan, pitääkseen minut lämpimänä 1920-luvun talon syleilyssä. Olen loikoillut lauteilla puulämmitteisen saunan leppeissä löylyissä, istuudun sohvalle kylpytakissani, torkkupeiton asetan jaloilleni ja sihautan saunajuoman auki. Olen. Tämä on minulle arki-illan luksusta.

Luksusta on sekin, kun H laittaa takkaan tulen, jota on komea katsella lasiluukun lävitse. Tumma ilta on jossain ikkunoiden takana, jää sinne tunnelmaa kohottamaan. Naapurista näkyy valoa. On kiva tietää, että sielläkin on elämää. Lapsiperhe, joka vasta elävöittääkin maaseutua! Ympärilläni on hiljaista, mitä nyt tuli rätisee ja lämmitys hillitysti muistuttaa huolenpidostaan. On hyvä olla.

Tällä talolla on historia, mutta hirret vaikenevat yhteistuumin. Haluaisin kuulla, mitä kaikkea ne ovat nähneet ja kuulleet vuosikymmenten saatossa, sellaista, mitä ihmiset eivät tiedä. Vinttikamarista ei sentään kuulu yöllä askelia eikä hämäräperäistä kolinaa, joten täällä ei joko kummittele tai aaveet ovat ystävällisiä, levollisia sieluja. Seinäkellon vaiennan yöksi, sillä muutoin se jatkaisi kiiruhtamistaan ja muistuttaisi minua olemassaolostaan puolen tunnin välein, uneni keskeyttäen. Vetreä kohta ysikymppinen, jolla olisi melkoisia tarinoita kerrottavanaan, jos vaan tikittämiseltään malttaisi. Havaintoja ajalta, jolloin oli pakko jättää koti ja lähteä tien päälle.

On tämä talo eläimellistäkin menoa nähnyt, voinut tarkastella ruokaa tuottavia hyötyeläimiä ja lemmikkeinä pidettyjä kissoja ja koiraa, seurata tyynesti niiden käyskentelyä, ammuntaa ja kotkotuksia. Nyt muistella elikoitten asuinsijaa, katsella kesän mittaan humalan kiipeämistä sen ulkoseinää pitkin.

Liikenteen ääniä ei kuulu, vain satunnaisen auton hurina, kun se kääntyy ladon nurkalta ja hurauttaa ohitse. Seinäkello raksuttaa keittiön seinällä. Tartun hellästi heiluriin ja suon sillekin lepohetken, kunnes aamulla kevyesti kosketan sen taas liikkeelle, jatkamaan kulkuaan, niin kuin minäkin omaani.

Saatat myös pitää...

5 kommentti

  1. Vesa Koivisto says:

    Istahdin tietokoneeni ääreen. Selailin satunnaisesti. Tulin tänne. Luin tekstejäsi sieltä täältä. Herkästi vaistoten tunteitasi analysoit. Laitoin kuvakkeen aloitusnäyttöön, palaan useammin.

    1. Minnakaarina says:

      Kiitos, Vesa! Mukava, että ajauduit sivuilleni ja löysit kiinnostavaa luettavaa.

      Minua harmittaa, etten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa pariin kuukauteen, vaikka aiheita on pyörinyt mielessäni. Muutto, kodin laitto, lomareissut, ulkoilu, marjastus… On ollut niin paljon kaikenlaista, mitä puuhailla, etten ole oikein kyennyt keskittymään kirjoittamiseen, ja välillä on ollut mukava olla tekemättä mitään.

      Uskon, että syksyn mittaan julkaisen uusia tekstejä ja kuvia. Toivottavasti kuvake on vielä silloinkin näytölläsi : ).

  2. says:

    Ihanasti tunnelmoitu. Mikä ihana rauha ja seesteisyys tästä välittyykään!
    PS. Arjen luksus on ihan parasta!

    1. Minnakaarina says:

      Kiitos, Janina, tuntuu hyvältä kuulla, että tavoitit illan tunnelman.

    2. Vesa Koivisto says:

      Seuraan sivujasi :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *