PUUHIANI & AATOKSIANI

Kädentaitoja

Ompelukone ja minä – ei ihan tavanomaisin kumppanuus, ainakaan nykyään. Jotain kyllä olen saanut verenperintönä äidiltäni, sillä ollessani teini-iässä hän ompeli minulle ahkerasti vaatteita käsityölehden kaavoilla. Yöpaidan, salsahameen, college-puseron ja -takin painonappeineen (parhaiten mieleen jääneet) ja siinä ohessa tartutti minuun innon ommella itselleni kesävaatteita.

Muistan ommelleeni muodikkaan v-aukkoisen holkkihihaisen puseron, jonka kaula-aukon kanttasin valkoisella vinonauhalla ja jonka pariksi ompelin kuminauhavyötäröisen minihameen kahdesta suorasta kappaleesta. Kangas oli valkopohjainen ja siinä oli kapeahkoja monivärisiä vaakaraitoja, juuri sopivia kesään ja hieman ruskettuneelle hipiälleni. Ylpeänä lähdin valkoisissa matalakantaisissa kesäkengissäni tepastelemaan ystäväni luo, enkä ehtinyt kauas, kun sain ohi hurauttavasta autosta vislaukset. Omatekoinen tyylini nähtävästi ihastutti.

Lukioaikana ompelin pari ruudullista hametta, joita pidin koulussa talvellakin, kun ei ollut liian kylmä. Siihen aikaan sai Seppälästä kivoja paitapuseroita niiden kavereiksi. Ihan kaikkia ompeluksiani en saanut valmiiksi. Yksi jakku jäi alkutekijöihinsä ja kangas päätyi sittemmin kierrätykseen. Opiskeluaikanani olivat housuhameet muotia ja niitä ompelin useita työvaatteiksi; ne olivat ikään kuin tavaramerkkini ”villapukujen” ohella, kuten eräs oppilaani sanoi, ja tarkoitti kaksiosaisia neuleasuja. Nyt minulla odottaa kaapissa tätini vanha hame, joka polvimittaisena ei tunnu ihan omalta, vaan kaipaa lyhennystä. Mini sen yhä olla pitää!

Ensimmäisellä vuorotteluvapaallani vuonna 2005 opiskelin sisustusalaa ja tein artesaanin perustutkinnosta osan vakaana aikomuksenani vaihtaa alaa jo tuolloin. Koulutukseen sisältyi ylenpalttisesti ompelua, mikä tuntui etukäteen vastenmieliseltä – halusin oppia tilojen suunnittelua, en ryhtyä ompelijaksi. Sain kuitenkin tehtyä koulussa kollegalleni laskosverhot, ommeltua lattiatyynyjä ja kirjailtua torkkupeiton kummipojalleni. Tuo koulutus antoi minulle sen verran eväitä, että tekaisin pari tupsunurkallista torkkupeittoa, ja päärmäsin jokusen verhon nykyiseen kotiini, oikeaoppisesti ensin hulpiot reunoista poistettuani.

Hiljattaisen ompelutuokioni jälkeen olen taas reippaampi tarttumaan koneeseen. Sain nimittäin aikaan jotain yksilöllistä, kun tuunasin mustan collegetakin värikkäämmäksi. Peitin näppärästi takissa olevan logon ja sain käyttöä ylijäämäkankaalle, jota en ollut raaskinut heittää pois – tietenkään. Ensin halusin vain logon piiloon, sitten homma lähti lapasesta, kiekersin saksilla kuvioita irti, ja sommittelin ne limittäin vetoketjun molemmille puolille. Applikoinnit sopivat väriltään vetoketjun oranssiin vetimeen.  Vasta applikointihuuman jälkeen tajusin, että olisin voinut hiukkasen enemmän harkita palojen asettelua, mutta toisaalta, kyse on käyttövaatteesta kotiseinien sisäpuolella.

Tuunauksen tuloksena yksilöllinen collegetakki.

Virkkaaminen ei ole koskaan ollut minun juttuni, vaikka äidiltä sain siihenkin mallia. Ekaluokkalaisena ketjusilmukan oppiminen oli sellainen riemun aihe, että äidin piti jo toppuutella, kun silmukkapötkö alkoi riittää olohuoneen huonekalujen ympärille. Kun virkkasin nukkekotiin pyöreää mattoa, kävikin niin, että barbi sai uuden lierihatun. Itse asiassa useita. Sittemmin en ole kokeillut. Saapa nähdä, milloin otan perintökoukkuni esiin ja kokeilen jotain.

Kaksi paria raidallisia villasukkia. Toisessa harmaat varret ja sini-violetti-vihreitä raitoja. Toisessa parissa vihreä varsi ja vihreitä ja oransseja raitoja.
Lempilankani Novitan Marjaretki riitti vielä näihin raitoihin.
Kolme sukkaparia, kaikki raidallisia. Kaksi paria turkoosivartisia ja yksi punavartinen.
Raitasukkia langantähteiden tähteistä

”Sukkatehtaani” sen sijaan pyörii, kunhan vaan löydän sopivaa katsottavaa – tai pikemminkin kuunneltavaa – suoratoistopalvelusta. Viikonloppuiltoja on rattoisa viettää helppoa yksiväristä tai raidallista sukkaa neuloessa vaikkapa Der Staatsanwaltin (Syyttäjä) seurassa. Jos joku juonen käänne jää ymmärtämättä, ei haittaa. Pääasia, että kuulen saksaa. Nyt sukkatehtaallani on siitä poikkeuksellinen tilanne, että minulla on kaksi paria tekeillä yhtä aikaa. Joulunaluskiireitä täälläkin!

Loppuun kevennys: Mieleeni pölähti muisto lukiovuosiltani, jolloin neuloin ahkerasti itselleni useita vaaleita palmikkolapasia ja pitkää kaulahuivia (yhä tallella). Poikaystäväni halusi elokuviin ja menimme paikalle ajoissa, jotta hän sai valita mieleisensä paikat takarivin nurkasta. Elokuvan alkuun oli varmaan yli puoli tuntia, ja niinpä vetäisin laukustani neuleen esiin, jotta se etenisi joutuisasti. Sain kuulla kunniani, kun laitoin neuleen takarivin hämärässä pussailun edelle!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.