Vaaleanpunaisia kukkia puussa, edessä takorauta-aita
SEPITTEITÄNI

Kaksi yhden hinnalla osa 2

3-osainen jatkokertomus

Edgar oli jännityksen vallassa koko päivän, ja tunnit tuntuivat matelevan rautatieasemalla. Laiturilla hän neuvoi epätietoisen näköisiä turisteja oikealle raiteelle, ja sai palkkioksi aurinkoisia hymyjä. Puhelin korvalla kävelevä, reppuaan ja taskujaan kaiveleva pukumies pudotti vahingossa punnan setelin asemalaiturille. Edgar kiirehti pyydystämään sen harjallaan, ennen kuin kukaan ehtisi nähdä tai siepata sitä. Vaunun ikkunasta tuijottava pikkutyttö osoitti sormellaan ulos ja kääntyi ikkunasta poispäin, ehkä kertoakseen, mitä oli nähnyt. Edgar hätääntyi hetkeksi kuin kiinnijäämisen pelosta, mutta huokaisi syvään, kun käsivarret nostivat tytön pois ikkunan äärestä. Punnalla saisi tuopin lageria, ja käymälän hoitamisesta saaduilla kolikoilla summa täydentyisi mukavasti.

asemalaituri Iso-Britanniassa junan ikkunasta nähtynä

Toisaalta Edgaria poltteli päästä töistä suoraan kotiin. Hän oli ottanut aamulla taskuihinsa ainoat arvoesineensä, isänsä perintökellon ja vanhempien ohuet vihkisormukset siltä varalta, että edellispäivänä pienen kaksion vallanneet naiset tutkisivat asunnon rahan tai jonkin arvokkaan toivossa. Nuorempi naisista, Alice, oli tunkenut etunenässä Edgarin ohi, äitinsä oli ilmeettömänä pää alaspäin painettuna seurannut vaiti perässä. Edgar ei ollut edes tajunnut tarjota vanhukselle apua raskaan matkalaukun kantamisessa, vaan hölmistyneenä katsoi naisten perään ja vetäisi oven kiinni.

– Jaa-a, jaa-a, totesi Alice ja touhotti huoneiden välillä. – Laittaisitkos veden kiehumaan, Edgar?

Ja Edgar laittoi. Alice katsoi jo aikaa sitten paremmat päivänsä nähnyttä keittiötä, jossa oli pieni ruokapöytä ja kaksi tuolia. Kolmannen Alice kävi noutamassa makuuhuoneesta ja samalla käskytti Edgaria kattamaan pöytää.

– Onhan sinulla keksejä?

Kuuliaisesti mies nosti kaapista lähes tyhjän keksipaketin ja älysi laittaa jäljellä olevat teelautaselle. Alice nyökkäsi hyväksyvästi ja alkoi vuolaasti kertoa tarinaansa.

Alicen isä oli saanut infarktin terästehtaalla ja hänen kuolemansa jälkeen nainen oli joutunut palaamaan äitinsä luo kotikaupunkiinsa. Toisaalta irtisanominen oli ollut vain ajan kysymys. Autoteollisuudella meni huonosti ja istuinten verhoiluja ommellut Alice ei ollut ollut pomojen suosiossa, koska oli nostanut metelin, jos joku heistä oli edes yrittänyt läpsäistä takapuolelle tai muuten lähennellä – eikä vain häntä, vaan ketä tahansa ompelimon naisista. Niinpä Alice ja äitinsä elivät niillä vähäisillä säästöillä, joita heillä oli ollut, ja satuinnaisilla tuloilla, joita Alice sai lyhytaikaisista työpaikoista tai ompelemalla tilauksesta mekkoja. Välillä hänen oli täytynyt kuvitella asiakkaat autonpenkeiksi, jotta sai vaatteet istumaan matamien yllä. (Tässä vaiheessa Edgar huomasi, että Alicellä oli seksikkään käheän äänen lisäksi hersyvä nauru – joka tosin katkesi yllättävään yskänpuuskaan.) Naiset olivat joutuneet luopumaan radanvarren lähiössä sijaitsevasta kodistaan, kun rahat eivät enää olleet riittäneet kaasuun. Kaupungin vuokra-asunto oli osoittautunut lääväksi, josta olisi nyt pakko päästä pois. (Edgarkin asui kaupungin vuokra-asunnossa.) Puiston penkillä istuessaan he olivat ajan kuluksi lukeneet edellispäivän tabloidia, jakaneet ranskalaiset ja suklaapatukan, ja saaneet ajatuksen etsiä kotia lehti-ilmoituksella. Kuka mies voisi vastustaa kahta naista yhden hinnalla?

paritaloja Iso-Britanniassa junan ikkunasta nähtynä

Puhelin oli pahimmillaan pirissyt keskellä yötä käytävällä talon alakerrassa, ja osa soittajista oli saanut luurin korvaan äkäiseltä pirinään heränneeltä naapurilta. Alice sanoi soittajien olleen seksinnälkäisiä ketkuja, ja Edgar oli ollut ensimmäinen asiallinen soittaja.

– Suorastaan herttainen, Alice lisäsi sirkeästi ja kuppia sivellen.

Edgarin sepaluksessa liikahti. Kosketuksen kaipuu yhdistettynä kupin sivelyyn sai aikaan mielleyhtymiä. Mies nielaisi niin että aataminomena lumpsahti.

– Me emme voi jäädä sinne, siellä on jos jonkinlaista porukkaa, seinänaapurinakin mokoma ilolintu, Alice tuhahti ja jatkoi: – Edgar, sinun täytyy auttaa meitä.

Vanhus ei ollut vieläkään sanonut sanaakaan, pyöritteli lusikkaa kupissa ja välillä hörppäsi siitä edes katsomatta Edgariin, pureskeli keksiä pieni pala kerrallaan.

– Äidin pitää päästä iltapäiväunille, joten meidän täytyy lähteä, mutta me palaamme huomenna loppujen tavaroitten kanssa. Annahan vara-avaimesi, sinulla varmasti on toinenkin jossain.

Edgar räpytteli silmiään hämmentyneenä, katsoi Alicea ja vanhusta.

– Äidin nimi on Nancy.

Nyt vanhus nosti päänsä, vilkaisi nopeasti Edgaria, nyökkäsi niin, että sen juuri ja juuri huomasi, ja painoi jälleen katseensa teekuppiin.

– Ole niin kiltti, Edgar, Alice kähisi ja katsoi miestä vetoavasti. – Lupaan, ettet kadu tätä.

Olivatko nämä vieraat naiset muuttamassa hänen luokseen? Tuosta vaan? Miten he kaikki mahtuisivat tähän pieneen asuntoon? Oliko näihin naisiin luottamista? Äiti oli aina varoitellut viettelijöistä ja kelvottomista naisista, jotka saivat liian kiltin miehen loukkuun (selittämättä tarkemmin, mitä tarkoitti). Oli äiti varoitellut liiasta oluen juonnistakin, pirun medeksi oli sitä kutsunut. Edgar ei ollut aiemmin huomannut oluesta mitään harmia, mutta silloin torstaina hän oli typerän ajatuksensa huumaamana juonut sen toisen tuopillisen liian nopeasti ja äidin opetukset olivat unohtuneet. Mihin tämä vielä johtaisi? Ilmassa taisivat olla katastrofin ainekset.

Jatkokertomuksen ensimmäiseen osaan pääset tästä https://minnakaarina.fi/kaksi-yhden-hinnalla/

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *