SEPITTEITÄNI

Kaksi yhden hinnalla osa 3

Jatkokertomuksen viimeinen osa

Edgarin käsi tärisi hänen työntäessään avainta lukkoon. Hän oli ollut lähes koko työpäivän jaloillaan ja oli toisaalta rättiväsynyt, toisaalta kiihtyneessä mielentilassa tunteiden sekamelskan ruokkimana. Mies tuskin uskalsi hengittää oven avautuessa. Hän kuulosteli kynnyksellä ennen sisään astumistaan, mutta asunnossa oli hiirenhiljaista. Nenään ei leijunut ruoan tuoksu, muttei vastassa ollut myöskään se ummehtunut haju, johon Edgar oli tottunut. Hän työnsi oven hiljaa kiinni kuin tulisi varkain kotiinsa. Ei vieläkään mitään ääniä muualta kuin naapurin televisiosta ja vauvan parkua jostain ylempää.

Kurkistus keittiöön sai Edgarin silmät suurenemaan. Ikkunoissa oli uudet verhot, joissa oli suuria keltaisia ja ruskeita kukkia. Samasta kankaasta valmistettu liina oli aseteltu kantikkaalle pöydälle siten, että kulmat roikkuivat pöytälevyn reunoilta. Hella oli jynssätty puhtaaksi ja tiskipöytä pyyhitty siistiksi. Keltaista hehkuvat verhot saivat ennen niin hämärän huoneen tuntuvan valoisammalta, jotenkin iloisemmalta, Edgar tuumi.

Mitäs pidät?
Edgar säikähti Alicen kuiskausta takaansa ja päästi huudahduksen, joka tuntui saman tien nololta.
– Äiti meni nokosille. Me pistimme täällä tuulemaan, kun olit töissä. Halusimme yllättää sinut. No, sanohan jo, mitä pidät?

Edgaria nolotti sekin, ettei hän tuntunut saavan sanaa suustaan. Miten tuota nyt kuvailisi?
– Mukavalta näyttää, hän sai sanotuksi.

Alice nyökkäsi hymyillen.
– Sinun keittiöösi riittivät lyhyemmät verhot kuin meille aikoinaan. Surautin yli jääneistä paloista kaksi pöytäliinaa. Toinen pöydälle, kun toinen menee pyykkiin. Käytännöllistä, vai mitä?

Odottamatta vastausta hän patisti miehen olohuoneeseen ja jäi itse laittamaan vettä kiehumaan, halusi antaa Edgarille aikaa katsoa rauhassa ympärilleen.

Olohuoneessakin oli eri verhot, Edgar huomasi heti. Ja eri sohva! Mihin hänen oma sohvansa oli joutunut? Nojatuoli sentään oli tallella, mutta eri paikassa kuin ennen, ja sen selkänojalla lepäsi ruudullinen shaali. Tyynyjä oli ilmestynyt sohvalle ja sohvapöydälle pyöreä, vihreä liina.
– Ethän pahastu, että haetutin sohvasi hyväntekeväisyyteen? Meillä oli joitakin huonekaluja serkkuni autotallissa säilytyksessä ja Sammy toi ne tänne. Radiopöytä on äidin, se käy hyvin nojatuolisi viereen. Sohvan laitoimme tuohon, jotta se mahtuu illalla auki. Sinä ja minä nukumme siinä, äiti tarvitsee omaa rauhaa ja nukkuu sinun sängyssäsi. Sopiihan se sinulle? Tulehan juomaan teetä Edgar, pannu viheltää jo.

Nainen pulputti hiljaisella äänellä keittiöön mennessään, Edgar tassutti kuuliaisesti perässä. Hänellä oli kummallinen tunne, että jokin oli muuttunut, jokin muukin kuin hänen kotinsa. Alicen rupatellessa niitä näitä Edgar tajusi, mikä häntä vaivasi. Naisen ääni ei ollut enää käheä. Mies havahtui ajatuksistaan siihen, kun Alice, kuin toisen ajatukset luettuaan, selitti:
– … ja vihdoinkin tauti tuntuu hellittävän. Äänenikin on palautunut, eikä tänään ole enää yskittän.

Hymyillen Alice kaatoi heille teetä kuppeihin ja otti paahtoleipäpalaset paahtimesta, jopa voiteli Edgarin leivät ja siveli ohuelti marmeladia päälle. Samassa Nancy ilmestyi keittiön ovelle, ja Alice laittoi tällekin teetä ja leipää. Nancy nosti Edgarin slipoverin pöydälle ja nyökkäsi miehelle katsahtaen tätä ensimmäistä kertaa silmiin.

– Äiti parsi sinun villaliivisi. Hän huomasi, että siinä oli jokunen reikä. Äiti on haka neulomaan ja parsimaan. Hän parsi kaikki sinun sukkasi.

Hämmentyneenä Edgar sopersi kiitoksensa vanhukselle ja pujotti liivin päänsä yli.

Alice oli jo siirtynyt uuteen puheenaiheeseen ja kertoi saaneensa töitä intialaisen pitämästä kulmakaupasta. Oli vain marssinut kauppaan sisään ja kysynyt. Hän aloittaisi jo huomenna.
– Olen aluksi kuusi tuntia päivässä. Saan ehkä myöhemmin lisää tunteja tai sitten otan toisenkin työn jostain – tai ompelen tilauksesta. Kyllä me toimeen tulemme, meillä on äidin kanssa pienet menot. On ollut pakko tottua venyttämään penniä. Yhteiselämämme kunniaksi laitan kohta paimenen piiraan tulemaan.

Näinkö se nyt menisi? Yhtäkkiä hänellä olisi kaksi naista elämässään. Joka päivä. Enää hän ei olisi yksinäinen. Hän kantaisi Alicen kanssa leivän pöytään ja naiset huolehtisivat hänestä, olisivat seurana. Ehkä vanhuskin alkaisi jutella, kun tulisi sinuiksi asumisjärjestelyjen kanssa, eikä enää häpeäisi voimakastahtoisen tyttärensä tempausta vyöryä Edgarin kotiin. Ja mitä iloja yhteinen vuode Alicen kanssa mahtaisi tuoda tullessaan? Kunhan vain Alice ei kieltäisi häntä käymässä joskus pubissa.

Alice tuntui taas lukeneen Edgarin ajatukset.
– Mitäs tuumit, Edgar, menisimmekö päivällisen jälkeen lasillisille tuohon lähipubiin yhteisen elämämme ja työpaikkani kunniaksi? Olisi mukava kilistää nyt, kun on kilistämisen aihetta.

Mitäpä Edgar noin hienoa ajatusta vastustamaan. Paimenen piirasta ja olut palan painikkeeksi. Näin sitä vanhanpojan elämä alkoi asettua mallilleen. Ehkä hänestä vielä jonain päivänä voisi tulla kunniallinen ukkomies.

Edgarin tarinan ensimmäinen jakso on täällä https://minnakaarina.fi/kaksi-yhden-hinnalla/

ja toinen tämän klikkauksen päässä https://minnakaarina.fi/kaksi-yhden-hinnalla-2/

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *