brittiläiseltä rautatieasemalta
SEPITTEITÄNI

Kaksi yhden hinnalla osa 1

3-osainen jatkokertomus

– Tässä me nyt olemme.

Miehen aurinkoinen hymy vaihtui hämmästyneeseen ynähdykseen, kun hän katsoi rappukäytävässä seisovia naisia kapsäkkeineen. Ei tämän näin pitänyt mennä.

Edgar oli kotoisin vaatimattomista oloista, sairasteli lapsena paljon ja putosi koulujärjestelmästä runsaiden poissaolojen takia. Hän oli liian sairas kaivostöihin, lautapojan pesti rakennuksella oli sekin käynyt raskaaksi huonojen keuhkojen takia. Lehtien jakamisessa hän oli liian hidas, eikä kunto kestänyt maitomiehenkään hommaa. Ajokortittomana vaihtoehdot olivat olleet vähissä, kunnes työnvälittäjä sai ujutettua hänet rautatieasemalle siivoamaan.

Katse alaspäin luotuna Edgar hoiti tehtäviään. Lakaisi, tyhjensi roska-astioita ja auttoi vanhuksia juniin ja junista pois, vaikkei se hänen tehtäviinsä kuulunutkaan. Hän oli useimmille näkymätön eikä se vaivannut häntä. WC:t hän siivosi silloin, kun junia kulki harvemmin puolenpäivän molemmin puolin. Käynnistä kuului jättää joitakin kymmeniä pencejä omantunnon mukaan, ja ne Edgar sai pitää taskurahoina. Saatuaan kasaan tuopilliseen riittävät rahat, hän pistäytyi työpäivän jälkeen kantapubissaan.

Eräänä torstai-iltana, kun Edgar oli saanut kokoon rahat peräti pariin tuoppiin, asteli hän kantapaikkaansa ja asettui perimmäiseen nurkkaan, josta näki koko hämyisän baarin. Verhoiluissa tuoksahtivat menneiden vuosien tupakat ja piipunsavut, ruskeaksi petsatut puupinnat olivat kulahtaneet ja lattia paikoin kuopalla. Molly tiskin takana oli vuosien varrella muuttunut yhä runsaammaksi paitsi rintavarustukseltaan, myös lanteistaan. Mielellään Edgar olisi kiinni ottanut ympäriltä, vaikkeivat hänen hentoiset käsivartensa olisivatkaan ulottuneet naista kuin puoliväliin uumaa. Mutta ei hän uskaltanut lähestyä, ei ollut kokemusta naisista.

Pubi alkoi täyttyä pariskunnista, seurueista ja joistakin junaa odottelevista myöhäisistä työmatkalaisista. Muutama pukumies kertasi päivällä tehtyjä kauppoja kovaäänisesti nauraen. Mitä enemmän väkeä tuli, sitä pienemmäksi Edgar kutistui nurkkaan.  Vasta nyt hän ensimmäistä kertaa loi silmäyksen pöydällä lojuvaan lehteen. Silmäili otsikoita ja keskittyi tarkemmin urheiluun, jossa ennakoitiin viikonlopun jalkapallo-otteluiden voittajia ja häviäjiä, spekuloitiin valmentajavaihdoksilla ja annettiin vinkkejä laukkakisoihin. Yltyvä puheensorina miltei särki Edgarin korvia, ja sulkeakseen sen mielestään hän alkoi lukea ilmoituksia. Lämmennyttä lageria oli vielä yli puoli tuoppia jäljellä.

Oletko yksinäinen mies? Allapäin? Kaipaatko seuraa? Etsitkö unelmiesi naista?

Kaikkiin noihin kysymyksiin Edgar pystyi vastaamaan myöntävästi. Jollei olisi ollut niin toivottoman ujo ja kokematon naisten kanssa, hän olisi saattanut olla jo naimisissa vuosikausia. Tässäkö olisi tilaisuus? Ja ”kaksi yhden hinnalla”, sanottiin ilmoituksessa. Edgar tuijotti puhelinnumeroa niin kauan, että oppi sen ulkoa. Mielessään hän maalaili kuvia pyöreämuotoisista naisista, jotka ehtoisina odottaisivat häntä töistä kotiin, tarjoaisivat aamiaiseksi ja päivälliseksi muutakin kuin paahtoleipää, paistetun kananmunan ja tölkkipapuja. Ajatukset roskalehtien nuorista povikuningattarista anteliaissa asennoissaan saivat Edgarin housuissa aikaan liikettä joutokäynnillä olleilla seudulla. Hän takuulla oppisi naisilta aviollisia ilojakin, joista oli jäänyt paitsi. Huomaamattaan Edgar oli tyhjentänyt tuoppinsa. Enempään hänellä ei ollut enää rahaa. Kello oli jo yli yhdeksän ja puheensorina oli laimentunut sitä mukaa, kun ihmisiä oli poistunut päivälliseltä, lähtenyt isomman kaupungin yöelämään tai kotiin television ja sähkötakan ääreen.

Molly pyyhki viereistä pöytää, keräsi tyhjiä tuoppeja ja oli takamuksellaan tönäistä Edgarin kumoon, kun tämä oli nousemassa loosin nurkasta. Nousuhumalassa mies rohkaistui kysymään naiselta, saisiko käyttää puhelinta. Molly nyökkäsi tiskille päin, jonka takana oli rasvaisista sormenjäljistä tahmea lankapuhelin. Ajattelematta sen kummemmin, mitä oli tekemässä, mies pyöritti numerot. Sydän alkoi pamppailla mahdottomasti puhelimen hälyttäessä. Kuului raksahdus ja käheä naisen ääni vastasi soittoon nimellä Alice Whiting. Edgar sopersi asiansa naiselle, ehdotti tapaamista asunnollaan. Mikä lottovoitto! Edgar tuumi puhelun päätyttyä. Kerrankin oli onni potkaissut vaatimatonta miestä! Naiset tulisivat tapaamaan häntä sunnuntai-iltapäivänä, joka oli Edgarilla aina vapaapäivä.

Lauantain puolikas työpäivä meni hermoillessa, kädet täristen hän hoiti lakaisutyönsä, peseytyi illalla ammeessa ja pyhäaamuna ajoi leukansa huolellisesti, hermostuksissaan teki partaterällä pari pientä haavaa vasempaan leukaperään ja kaulaan. Edgar katseli luisevia kasvojaan kylpyhuoneen peilistä, jossa oli sen poikki menevä särö. Hän kampasi hiuksensa veden avulla taaksepäin peittämään ohenevaa päälakeaan, teki huolellisesti solmun isältään jääneeseen solmioon ja tarkisti vielä, että paidan kaulukset olivat ojossa äidin neuloman villaliivin v-aukon päällä. Liivi oli sen verran kirjava, että muutamaa koin syömää reikää tuskin huomasi. Villakangashousuissa oli terävät prässit. Housut tosin roikkuivat Edgarin jalassa, vaikka vyö oli kireällä, ja lahkeet oli pitänyt kääntää suista kaksin kerroin. Isä oli ollut Edgaria kookkaampi. Kangas oli Edgarin äitivainaan mukaan niin hyvälaatuista, että housuja ei kannattanut heittää menemään. Kengät Edgar oli lankannut jo lauantai-iltana peittämään niiden kuluneisuutta.

Ovikello surisi. Jännityksen, hermostuneisuuden ja toiveikkuuden sekaisin tuntein Edgar avasi oven. Hänen aurinkoinen hymynsä vaihtui hämmästyneeseen ynähdykseen, kun hän katsoi rappukäytävässä seisovia naisia kapsäkkeineen. Naisista nuorempi oli kyllä sopivan runsas olemukseltaan, vaalennetut hiukset tiukoilla permanenttikiharoilla, yllään kirjava hame, kuosillinen paitapusero, vihreä tikkitakki ja matalakankaiset kävelykengät. Iäkkäämpi naisista oli Edgarin tavoin luiseva ja mitättömän harmaa, mutta Edgaria pari vuosikymmentä vanhempi.

– ”Tässä me nyt olemme”, totesi nuorempi naisista, joka oli jo Edgarin tavoin viisikymppisensä viettänyt hyvän aikaa sitten.

Käheä ääni jatkoi:

– Kuulostit niin innokkaalta, että otimme jo tavaroitamme mukaan, jotta voimme saman tien asettua taloksi. No, avaatkos sitä ovea ja päästät meidät sisään!

Edgar avasi oven selälleen ja väistyi naisten tieltä. Ei tämän ihan näin pitänyt mennä.

Inspiraatio tekstiin tuli Emilia Karjulan https://www.utu.fi/fi/ihmiset/emilia-karjula luovan kirjoittamisen kurssin ansiosta syntyneestä kokeilusta. Pidän lauluista, joissa kerrotaan jokin tarina. Tämän tekstin innoitti ABBAn kappale ”Two for the Price of One”.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *