ELÄMÄNMENOANI, PUUHIANI & AATOKSIANI

Kesäherkku

Suuria ikkunoita, vaaleita pintoja, lämmintä puuta, stailattuja koteja, joista elämän jäljet puuttuvat. Kirjahyllyjä ei juuri missään, televisioita yhtä vähän, vaikka ainakin tv useimmissa suomalaiskodeissa on. Design-kalusteita, -lasia ja -valaisimia. En suinkaan katsele asuntojen myynti-ilmoituksia, vaan selailen sisustuslehtiä, joissa ei ole tarkoituskaan näyttää kodista kaikkea, arkielämää ei lainkaan.

Jo vuosia yksi keskikesän herkkuhetkistäni on ollut se, kun saan vasta ilmestyneen asuntomessulehden hyppysiini. Haluan ajatella, että kiinnostus asumiseen on isältä hänen ammattinsa kautta saatua verenperintöä. Muistan perheemme käyneen asuntomessuilla kun olin vielä ala-asteikäinen, ja käynnin jälkeen pursusin intoa tutkia pohjapiirroksia ja suunnitella oma talo. Useimmat luonnokseni jäivät kesken, eikä valmiitakaan juuri ole tallella. Olisi kiehtovaa verrata piirtämiäni pohjia ja niihin vaikuttaneita asumisen trendejä nykyiseen tietämykseeni ja makuuni. Kun aloin seurata messusisustuksia, pohjapiirrokset olivat käsin piirrettyjä ja niissä näkyi sisustussuunnittelijan persoonallinen kynän jälki. Nyt suunnitteluohjelmat ovat korvanneet käsityön, eikä väreistä saa enää samalla lailla selvää, toisinaan tummat kalusteet hukkuvat tummaan lattiaan, toisinaan pohjapiirroksissa ei ole värejä lainkaan.

Muistelen hiljattaisessa lehtiartikkelissa mainitun, että värit ovat palanneet messuasuntoihin. Joinakin vuosina katalogit ovat olleet lähes luotaantyöntäviä mustan, harmaan ja ruskean väriskaalan varaan sisustettujen, niukasti kalustettujen, toistensa klooneilta näyttävien kotien vuoksi. Kaipasin niihin lämmittäviä väriläiskiä, jotain silmänruokaa, joka kiinnittää huomion. Ajan myötä olen halunnut tuoda värejä kotiini entistä enemmän. Nautin luumunpunaisesta sohvastani ja nojatuoleista sekä lähes saman sävyisestä portaikon seinästä. Yhdistän niihin keväällä vihreää, syksyllä ripauksen oranssia ja violetin sävyjä, talvella lisää luumua ja valkoista. Pitkään inhosin plyysimattoja, koska lapsuudenkodissani on ollut sellainen olohuoneessa niin kauan kuin muistan. Sitten kun edellisestä alkoi aika jättää, se vietti vanhuuttaan vielä monta vuotta kesämökin terassilla, uusi tuli kotiin oikein Tampereelta saakka. Brittisisustuksia katsellessani olen alkanut hiljalleen pitää värikkäistä plyysimatoista ja kenties sitten, kun nykyiset pitkänukkaiset saavat siivet ja lentävät mattojen taivaaseen, laitan niiden tilalle monivärisen plyysimaton. Kuinka boheemia ;-D!

Tämän vuoden asuntomessukohteista suitsutetaan pyöreää taloa ja yhdyn siihen, vaikken ole talossa käynytkään. Lukemani perusteella se edustaa jotain uutta ja erilaista niin muodoltaan, kierrätyksen huomioivalta rakennustavaltaan kuin sisustukseltaankin– mainiota! Asukkaiden tavoin viihtyisin minäkin ikkunapenkillä istumassa vaikkapa kahvikupposen kanssa, ehkä kirjaa lukien ja välillä ulos silmäillen. Mitä lujempaa tuulisi järven yli ja sade ropisisi ikkunaa vasten, sitä enemmän nauttisin siitä näytöksen aitiopaikalla.

Messuilla pitää mielestäni olla esillä jotain poikkeuksellista, ja tänä vuonna siellä on Pyörteen lisäksi taiteilijoiden suunnittelemia tiloja, joiden värit ja yltäkylläisyys takuulla jakavat mielipiteitä – hyvä! Kattoihin harvemmin kiinnitetään huomiota, mutta Johanna Oras on hoksannut sijoittaa Magical Samponsa akustiikkalevynä kattoon kuin baldakiinin. Aiemmin olen katossa nähnyt tapettia Tampereen asuntomessuilla Vuoreksessa – ihanan oivaltavaa! Kampaajan pesutuolissa, niska kenossa, haluaisin tuijottaa jotain muuta kuin valkoista roiskerappausta. Mieluummin laitan silmät kiinni ja odotan päänhierontavaihetta. Ollapa katossa vaihtelevasti kuvioitu tapetti tai maalaus. Toimitiloista muuttaessaan liikkeen omistaja voisi irrottaa katosta viehkeät akustiikkalevyt ja siirtää ne uusien tilojensa kattoon. Lohjalla Oras on maalannut taidetta myös lattiaan, hentoa puunoksaa muistuttavan ajoreitin. Hierojien työtilaan sopisi mielenkiintoisesti kuvioitu lattia; olisipahan hierottavalla jotain katseltavaa, jos jutut eivät synkkaa tai asiakas muuten vaan haluaa olla hiljaa.

Johanna Oraksen Magical Sampo taiteiljan ateljeessa Punkaharjulla, kesäkuussa 2021

Koska sielunmaisemani on Punkaharjulla, Kuopion asuntomessutalojen maisemallisimmat kohteet jättivät minuun tunnejäljen. Lohjan messuilla kävisi varmaan samoin, sillä joissakin lehtikuvissa maisema on katseeni kiintopiste ja sisustuksen katsominen unohtuu. Voiko järvimaiseman äärellä kahvia juodessaan olla huonolla tuulella – ainakaan kauaa? Kesämökillä halusin aina nauttia aamukahvini terassilla, kun ei ollut liian kylmä. Ei tullut sanomalehteä, joten oli aikaa kuunnella tuulta ja nauttia näkymistä. Järvenselän avaruus, ulapalta viriävä tuuli, joka hermostuessaan nostaa vaahtopäitä. Aaltojen leppeä loiskinta laiturin runkoa vasten. Kirkkaassa vedessä päilyvä aurinko, joka luo liikkuvia kultaisia juovia pohjaan.

Laitan lehdet syrjään ja suljen silmäni, jotta saan olla vielä hetken sielunmaisemassani, ajatuksen voimalla, mielikuvien maustamana.

Kirkasta Puruvettä

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.