Nainen leikkii kesantopellolla corgin kanssa. Koiralla keppi suussa. Taivaalla poutapilviä.
SEPITTEITÄNI

Koiruuksia

Minä sitten rakastan aamuja, kun pääsen viipottamaan ulkona ja somettamaan! Kun isäntä tai emäntä vaan jaksaisi unenpöpperöisenä tepsuttaa tarpeeksi ripeästi, sillä yön levänneenä minulla on kova neliveto päällä. Näin talvisaikaan saan kaulaani vihreän led-valon, jotta näyn kunnolla muille liikkujille, vaikkei minun annetakaan vapaana kulkea. Olen sopeutunut valjaisiini, on minulla takkejakin huonon sään varalle. – Mutta ne aamut! Kerrassaan mainiota nuuhkia, keitä on jo ollut liikkeellä ja jättää omia merkkejä tien tai polun varteen.

Meille tuli noin kaksi kuukautta sitten kummallinen mytty, joka välillä päästi minulle outoja ääniä. Emäntä laski Mytyn joskus sylistään alas nuuhkittavakseni. Ei mitään järin voimakasta hajua erittänyt – sillä erää – mutta tuoksui jotenkin… puhtaalle. Välillä minä ja Mytty lepäilemme rinnakkain sohvalla. Isäntäväkeni pitää minua silloin tarkasti silmällä siinä missä Myttyäkin, katsovat, osaanko olla aikuisiksi koiriksi. Osaanhan minä. Sen verran olen näistä kuvioista ymmärtänyt, että se Mytty on tullut jäädäkseen ja suurenee pikku hiljaa. Siispä kahden sijaan minulla on nyt kolme paimennettavana.

Toisinaan me lähdemme matkalle. Minä vaistoan silloin jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että jotain alkaa tapahtua. Isäntäväkeni haalii tavaroita kasaan, pakkaa ruokakipponi ja herkkuni, ottaa petini ja valjaani. Pääsen häkkiin auton takaosaan ja mikäs siinä, kyllä minä tykkään matkustaa. Ajamme pari tuntia ja tulemme pihaan, jossa on tuttuja hajuja. Repeän liitoksistani, kun koiraukkini H tulee minua vastaan. Minä hypin innoissani ja tervehdin reippaalla haukunnalla. Sitten hän lähtee viemään minua läheiseen kuusikkoon, jossa saan taas somettaa kuulumisia. Harvoin kohtaamme toisia nelijalkaisia. Kun olen saanut bioasiani hoidettua ja terkut luikautettua seudun lajitovereille, aavistan, että olemme menossa takaisin pihaan. Alan vetkutella, nuuhkia, vaikkei aina niin nuuhkittavaa olisikaan. Vilkaisen koiraukkia kulmieni alta. Ei kai hän vain ole keksinyt viivyttelytaktiikkaani. Parasta on, jos menemme takapihan kautta. Istahdan halkopinon ääreen, jonka päällä on lempikeppini. Hän heittää sen minulle ja minä juoksen sen kiinni, jyrsin, kunnes se viedään minulta ja saan taas juosta kepin perään. Voi haukkupaukut, se vasta hauskaa on!

Jyrsimisestä tulikin mieleeni, että kun olin pentu ja minut jätettiin yksin kotiin, reviiriäni rajoitettiin yhteen huoneeseen portilla, joka nojasi ruokapöydän tuoliin. Minä sitä sitten aikani kuluksi jyrsimään, niitä jalkojen välissä olevia poikkipuita. Mutta oppihan isäntäväkeni viimein, että minä haluan liikkua koko huushollissa, aivan kuten silloin, kun he ovat kotona. Sain rouhia hampaitteni jäljet useampaan kuin yhteen tuoliin, ennen kuin kovakalloiset ihmiseni tajusivat, mitä yritin heille opettaa.

Koiraukki H vei minut Pukalaan retkelle. Voi että minä nautin!

Mutta palataanpa ukki H:hon (minulla on ukki P:kin ja useita koiramummeja). H on joskus vähän hassu, kun haluaa leikkiä kanssani. Hän käy seisomaan kuin tinasotilas herkkupala kädessään. Minun tehtäväni on kiertää hänet takakautta ja käydä istumaan hänen viereensä, että saan makupalani. Suoraan sanoen olen jo aika kyllästynyt koko touhuun, joten näytän sen myös käymällä makuulle sen sijaan, että istuisin. Silti saan makupalani. Kunpa ihmiset keksisivät minulle jotain uutta! No joo, saanhan minä välillä etsiä jotain tiettyä hajua ja on minua opetettu antamaan tassua. Silloin saan vähintään silitykset ja kehut.

Muuten, uimisesta minä sitten tykkään hirmuisesti. Minulla on oikein uimaliivi, jota pidän ylpeänä. Rantamökillä on kiva päästä veteen ja noutaa keppi, jonka joku ihmisistäni minulle ystävällisesti heittää. Olen minä halliuintiinkin päässyt, oikein lempiveljeni kanssa, joka on melkein kuin kaksoseni. Maaseudulla olen saanut veuhottaa vapaana ja kirmata pellolla. Silloin ihmiset laittavat jotain ihme laatikoita eteensä ja katsovat sieltä jotain yhdessä, hymyillen. Minulle ne eivät näytä sitä. Aion kyllä päästä perille siitä, mistä on kyse. Koska en vielä tiedä, en oikein pidä koko toiminnasta ja käännän pääni pois, kun ihmiset hokevat nimeäni ja toivovat minun kääntyvän laatikkoon päin.

Jouluna ympärilläni on paljon ihmisiä laatikoittensa kanssa. He laittavat päälleni villapaidan, asettavat kuusen alle, sitten hokevat nimeäni laatikoittensa kanssa. Sen puun alle en saa hoitaa bioasioitani, ei ole kyllä mieli tehnytkään, sillä siinä puussa ei ole mitään minua kiinnostavia hajuja eikä kukaan nuuhkisi terveisiäni, vaikka jättäisinkin niitä sinne. Jouluna minäkin saan lahjoja. On eri metkaa avata niitä, olen siinä tosi etevä. Ihmiset eivät tosin tajua, että en ole kuten he. He avaavat kaikki lahjansa ensin, sitten vasta nauttivat jotain lahjaherkkuja. Jos minä avaan lahjani, minä haluan heti maistaa, mitä saan. Ihmisteni soisin tajuavan, että olisi kuin olisikin makupalan paikka, heti eikä myöhemmin. Mutta toki olen riemuissani, että saan avata toisenkin lahjakääreen, jonka tuoksu tuntuu kirsuuni houkuttelevalta.

Mytty päästää taas outoja ääniä ja jompikumpi isäntäväestäni rientää sen luo. Koska olen jo aikuinen, ymmärrän, että minulla on nyt enemmän vastuuta, kun Mytty on tullut taloon. Lauma täytyy pitää kasassa. Ihmiset vain ovat joskus niin ajattelemattomia, että tekevät työni turhan raskaaksi. He eivät ymmärrä, miten vaikea on pitää kaikkia silmällä yhtä aikaa, kun he levittäytyvät eri huoneisiin. Onnellisin olen silloin, kun kaikki ihmiseni ovat ruokapöydässä ja minä lepäilen sen alla, välillä olen vähällä nukahtaa, kun he puhuvat tasaisella äänellä ja minä olen kepinnoudosta raukea, suorastaan väsynyt. Onnellinen olen myös silloin, kun ihmiseni ovat ukki H:n luona ja istuvat olohuoneessa. Silloin kierrän ihmiseltä toiselle ja saan heidän jalkojensa juurella rapsutuksia. Saatanpa kellahtaa kyljelleni ja vinkata tassujeni asennolla, että sopisi mahaanikin vähän rapsutella. Siinä tilanteessa ihmiseni yleensä tajuavat, mitä tehdä, sen verran hyvin olen osannut heidät opettaa.

Mytty lasketaan viereeni lattialle pehmeälle alustalle ja saan taas nuuhkia sitä. Asetun makuulle Mytyn viereen, lasken, että kaikki ihmiseni ovat paikalla ja alan nuokkua koiran unta.

Muut kuin itse ottamani kuvan ja videon julkaisen kuvaajien luvalla.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.