SEPITTEITÄNI

Koskettimille – Vastine kirjoitukseen “Miksi hylkäsit meidät?”

Hyvät koskettimet,

olen äärettömän pahoillani, että olen pahoittanut mielenne. En todellakaan tarkoittanut, että niin kävisi. Myönnän, että olin aluksi innoissani ja että mieltäni kutkutti hiljainen ajatus pianotaituruudesta. Tai no, ehkei sentään taituruudesta, se kuulostaa jo virtuoosimaisuuden tavoittelulta. Halusin kokeilla, oppisinko minäkin soittamaan pianoa, edes vähäsen.

Muistan, kuinka ala-asteen kolmannella luokalla soitimme kellopelejä, osa nokkahuiluja. Taputimme rytmiä taa-titi-taa. Sitten kun taasta ja titistä tuli nuotteja, tipuin kärryiltä. Halusin yrittää päästä takaisin kyytiin, siksi olin niin täynnä intoa. Katselin videopalvelusta joitakin jaksoja amerikkalaisen opettajan piano-opetusta ja aloin kysellä koskettimia lainaksi. Ja sitten löysin teidät! Sieltä hyvästä kodista, jossa olette olleet ahkerassa käytössä viime vuosia lukuun ottamatta ja jossa hieman unohdettuina ja toimettomina odottelitte taas esiin ottamista ja palvelukseen astumista. Toivotin teidät tervetulleiksi kotiini ja asettelin sormiani tottumattomasti, kokeilin, miltä te kuulostitte. Flyygeliltä! Osa sormistani paineli teitä liian rajusti, osa liian heikosti. Olen iloinen, että nautitte yritteliäisyydestäni ja sieditte kosketustani, niin kömpelö kuin olinkin. Olenkin.

En ole pariin kuukauteen koskettanut teitä. Tuntuu, että joudun aloittamaan taas kaiken alusta. Minulla on uudessa elämäntilanteessani paljon muuta puuhaa. Ja sitä paitsi sää hellii niin kovin, etten oikein malta istua sisällä teidän ääressänne. Niin, kyllä kyllä – tiedän, että jos olisin todella motivoitunut, viis veisaisin säästä, istuisin luonanne, enkä millään malttaisi nousta pois. Juuri nyt minulta puuttuu pitkäjänteisyys, joka on tarpeen uuden vaikean asian oppimisessa. Ehkä minulla on vain tekosyitä vältellä teitä ja oikeasti pelkään kohdata tunteita, jotka vievät takaisin ala-asteen musiikin tunneille. Olen nimittäin taas tilanteessa, jossa taa ja titi ovat muuttuneet nuoteiksi. Yritin opetella niiden nimiä viivastolla ja viivojen välissä muistisääntöjen ja tekemieni kääntökorttien avulla, mutta aina siinä vaiheessa, kun näin nuotit viivastolla, en löytänyt paikkoja sormilleni ennen muistisääntöjen hokemista. Sekös oli hidasta! Kuulen teidän kuiskivan, että minun pitäisi antaa oppimiselle aikaa ja harjoitella säännöllisesti, edes vartin verran päivässä. Että itselle pitää olla armollinen ja kannustava, hyväksyä taantuminen ja pyrkiä kehittymään. Olla sinnikäs. Tehdä harjoittelusta päivän pieni juhlahetki.

Hyvät koskettimet, kiitos ajatuksistanne ja siitä, että jaksatte odottaa minua ja sietää keskeneräisyyttäni kuin hyvät ystävät. En voi luvata teille mitään, mutta on mahdollista, että palaan ääreenne hämärtyvinä syysiltoina, kun sade ropsuttaa ikkunalautaan ja naapuritalon valot pilkistävät pimeyden keskeltä. Ehkä silloin sytytän syksyn ensimmäisen kynttilän ja teen tuokiosta kanssanne juhlahetken.

Teitä kiittäen
ikävöimänne piano-oppilas

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.