tulenliekkejä
ELÄMÄNMENOANI

Lauteilla

Suljen Ukrainan ja omat arkiset hössötykseni oven taakse, asetun lauteille pitkälleni. Kuusihalot rätisevät tulipesässä innokkaasti ja uteliaana käännyn toisin päin. Makaan kyljelläni, pää saunatyynyllä, katselen liekkejä. Jollekin ne tanssivat, toiselle ne lepattavat. Pikkuruisia kipinöitä lennähtelee tulipesän luukkua vasten, halot hehkuvat oransseina ja alan nähdä niissä hahmoja. Ihan kuin jokin monnin tapainen kala makaisi turpein huulin luukun takana. Kauempana näen nykerönenän, hehkuvan silmän ja leuan alla tassun. Mielleyhtymiä tulvii päähäni. Elisabet ensimmäisestä kertova elokuva, jossa nainen poltetaan roviolla. Laava tulivuoren rinteillä. Minun tulee liian kuuma. Nousen istumaan ja taas kerran poltan käsivarteni ikkunan kahvaan.

Viileän suihkun jälkeen palaan lauteille ja jatkan tulen tuijottelua. Yksi haloista on saanut leijonan naaman. Sen vasemmasta silmästä valuu pieni liekki kohti sen nenänvartta jättäen jälkeensä hehkuvan arven. Vaikka halusin sulkea arkiset asiani mielestäni, en kykene. Ajatuksissani risteilee kaikki se, mitä minulle on tänä vuonna ehtinyt tapahtua, vaikka elämme vasta helmikuun loppua.

Ensinnäkin olen saanut uuden työpaikan, jonka myötä opettelen uutta rytmiä. Ylös viiden jälkeen, töihin seitsemäksi ja kotiin jo kolmelta. Mitä pidemmälle kevät etenee, sitä varmemmin ehdin lenkille päivänvalon aikaan. Töissä olen tutustunut uusiin ihmisiin ja uuteen maailmaan työtehtävieni myötä. Ja mikä ihaninta, työt jäävät töihin työpäivän päätyttyä! En enää kanna laukussani paperinippuja tarkistettavaksi illalla ja viikonvaihteessa. Mikä vapaus!

Toiseksi olen ostanut asunnon peltomaisemista, jonne muutan kesällä. Tänään kävin siellä vielä ottamassa joitakin mittoja remonttia varten ja lähtiessäni yllätyin: Kun astuin rappukäytävästä ulos, ovelta tepasteli karkuun fasaaniherra, joka otti harkittuja askelia rapun edustalla, päästi pari kosiskelevaa kurlauhdusta ja kipitti hangen päälle patsastelemaan. Esitteli upeita värejään, kun viheltelin hänen herruudelleen ja yritin tabletillani saada zoomattua sulkansa talteen. Tuntui hyvältä, kun sain näin ylvään vastaanoton. Kerrostalon pihalla.

Niin, kerrostalon. Lapsuuteni, teinivuoteni ja opiskeluaikani asuin kerrostalossa ja työläännyin rappusiin, hissin odotteluun, siihen, että ulos oli pitkä matka. Rivitalossa nautin siitä, että oven avattuani olin heti pihalla tai terassilla, ulkona. Ei rappukäytävien tunkkaisuutta tai ruokien hajuja. Ei pitkiä matkoja roudata tavaraa takakonttiin reissuun lähtiessä. Polkupyörä kätevästi nostettavissa auton perään. Kunnes.

Kunnes tuli runsaslumisia talvia ja kuivia kesiä, ja itse suunnittelemani ja rakentamani pienen takapihan nyppiminen alkoi riittää kukkapenkkien kasteluineen. Tuntuu, että alan laiskistua iän myötä tai ehkäpä vain haluan käyttää aikani toisin. Pihan laittaminen ja hoitaminen olivat aikanaan mainio tapa olla ulkona, aina ei huvittanut käydä lenkillä enkä välttämättä jaksanut istua pitkään paikallani auringossa lukien tai ristikoita täytellen. Nyttemmin kaipaan enemmän joutenoloa, käsien lepuuttamista, ihan vaan olemista. Kaipaan maisemaa ikkunoistani. Puita parkkipaikan sijaan.

Joillekin muutos on kauhistus. Niin minullekin, jos en saa itse vaikuttaa siihen. Kaksi ja puoli vuotta sitten elämä valitsi puolestani, koska en itse ollut uskaltanut. Minun oli pakko löytää itsestäni rohkeutta ja uskoa asioiden järjestyvän. Niin kävikin. Tämäkin elämänmuutos antaa minulle lisää virtaa siinä missä uuden alan opiskelu ja työharjoittelut. Pieneltä maaseutupaikkakunnalta löytyvät kaikki tarvittavat palvelut ja luontokohteet ovat entistä lähempänä. Sen sijaan, että elinpiirini supistuisi muuttaessani kaupungin laitamilta pois, se päinvastoin laajenee, sillä se houkuttelee minua retkeilemään seuduilla, joilla en ole aiemmin käynyt tai olen vain ajanut ohi. Olisinko uskonut, jos ennustajaeukko olisi sanonut tämän minulle vuosi sitten?

Palaan taas viileästä suihkusta. Tajuan, että kuusihalot ovat lakanneet rätisemästä, eikä huminakaan tule kiukaasta, vaan hormista. Pesällisen rippeistä en löydä lohikäärmettä etsimälläkään, vaikka sen hahmo olisi sopinut hyvin sinne. Heitän pari kauhallista kiville, mutten enää jaksa maata ylälauteilla, siellä on aivan liian kuuma. Asetun alemmas, saunatyyny selän taa, nostan varpaat lämpenemään. Toinen jalkaterä ylälauteelle, toinen kaiteelle, auki gynekologin tulla. Tuskin edes huomaisin tarkastusta, sillä minua alkaa nukuttaa. Puusaunan ihmeellinen rentouttava voima valtaa minut siitäkin huolimatta, että ajatukseni vaelsivat enkä pystynyt kokonaan elämään hetkessä. Kun vapaani ovat lämmenneet, lasken jalkani alas, vien polvet siveästi yhteen. Katselen hehkuvia kekäleitä, jotka ovat polttaneet näkemäni hahmot pois. Suihkun jälkeen kiedon paksun froteisen kylpytakin ylleni ja istuudun sohvalle, tämän vanhan talon syleilyyn, tutuiksi tulleiden äänien keskelle. Talon ulkopuolella hiljaisuus ja pimeys, mutta naapurin valot riittävän lähellä. On hyvä käydä maaten ja toivoa, että aamulla avaan oven rauhaisaan maailmaan.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *