ELÄMÄNMENOANI, MIE ITE

Uuden edessä

Mistä aloittaisin? Lapsuuden kesistä kerrostalon pihamailla vai mökkirannalla? Murrosiästä, teinivuosista, haaveista, peloista ja pelottomuudesta? Tulevaisuuden suunnitelmista ja opiskeluvuosista? Heikosta itsetunnosta ja uskon puutteesta omiin kykyihini? Siitä, kuinka otin opiksi kerroista, jolloin en kuunnellut itseäni, sitä, mitä sisimpäni piti minulle oikeana? Kerroista, jotka ovat toisinaan saaneet pohtimaan, mitä olisi tapahtunut, jos olisin valinnut toisin? Missä ja millainen olisin nyt? En saa noita hetkiä takaisin, joten hyväksyn valintani oikeina sen hetkisen ajattelumaailmani perusteella. Mutta enää en tee sisäistä ääntäni vastaan.

Olen uuden kynnyksellä. Olen opiskellut uuden ammatin ja haluan ajatella, että edessäni on vain mahdollisuuksia. Ihmisarvoani ei mittaa se, pääsenkö työpaikkahaastatteluun. Se ”oma juttu” odottaa takuulla jossain, mutta ei tule soittamaan ovikelloa. Se vaatii minulta lannistumattomuutta, sinnikkyyttä ja uudenlaista vahvuutta, kun turvallisuushakuinen elämäni muuttuu epävarmuuden sietämiseksi. Resilienssin merkitys avautuu minulle konkreettisesti. Ja tunnen erilaista elämäniloa kuin vuosiin, jolloin olin jumissa työni ja itseni kanssa, enkä nähnyt ulospääsyä. Olen vapautunut olemaan minä. Välillä pulppuan ideoita ja halua oppia tekemään itselleni mieluisia asioita paremmin. Valokuvausta. Kuvankäsittelyä. Kirjoittamista. Maalausta. Olen alkanut katsella näkemiäni maalauksia kuin imisin niistä vaikutteita alitajuntaani. En matkiakseni, vaan kehitelläkseni jotain, joka on muhinut jo pitemmän aikaa ajatuksissani, muttei vielä vapaudu värikylläisinä siveltimen vetoina. Sen sijaan sanoilla on tarve tulla esiin ja välittää ajatuksiani paitsi luettaviksi myös itseni ilmaisemiseksi. Sanat ikään kuin kiehuvat padassa ja kypsyvät tekstiksi, joka minun on tuotettava itseni vuoksi. Ja toisaalta näytteeksi osaamisestani.

Minusta on tullut aiempaa rohkeampi, sillä asetan nyt itseni alttiiksi arvostelulle ja kärkeville kommenteille. En olisi uskonut parisen vuotta sitten, että olen näin rauhallinen ja luottavainen epävarmuuden edessä. Maailmani taivas avautuu sinisenä, vain poutapilvet vilkuttelevat sieltä muodostelmissaan, ohi lipuessaan. Iloitsen tästä päivästä ja mahdollisuuksista, joihin voin tarttua. Seikkailusta, joka on edessäni. Viihdyn itseni kanssa. Valintojeni ansiosta minä olen minä.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.