ELÄMÄNMENOANI

Mitä tänään koulussa opin

Mitä tänään koulussa opit poika pellavapäinen?
Mitä tänään maailmasta koit
Tytär silkkihapsinen?

Jostain pölähti Pelle Miljoonan laulu Mitä tänään koulussa opit? päähäni. Korvissani kuulin laulajan äänen ja muistin erään aamunavauksen, jonka opetusharjoittelija Petri Tiili piti normaalikoululla ollessani alaluokkalainen. Seisoimme jonoissa luokittain ja Petri käski kaikkien sanoa ääneen ”Minä rakastan sinua”. Kun pääsin murrosikään, huudatin mankasta Pellen kappaletta kuumasta moottoritiestä. Sittemmin tiemme erosivat, ei minusta bändin suurta fania tullut.

Nyt olen taas koulutiellä, mutta omasta hartaasta halustani. Jonoja on vain ruokalassa, aamunavauksia ei lainkaan. Palasin tuttuun opinahjoon tavoitteenani suorittaa liiketoiminnan ammattitutkinto talven aikana ja erikoistua digimarkkinointiin ja julkaisugrafiikkaan. Minä, tuleva digimarkkinoija, jolla on yhä kestävä kotimainen simpukkapuhelin, jo vähintään esimurrosikään ehtinyt täyttäessään kaksitoista kesällä. Mutta miksipä luopua hyvästä, sillähän voi hoitaa kaiken, mitä puhelimella tarvitsee: soittaa, tekstata, käyttää herätyskellona, asettaa muistutuksen, laskea jne. Netinkin siihen saisin, jos haluaisin, mutta olen päättänyt hoitaa digiasioinnin sometuksineen tabletillani, jossa on kunnollisen kokoinen näyttö. Minulla on LinkedIn-tili ja omat kotisivut tuotoksiani varten. Digiloikan sijaan koen ottaneeni digikolmiloikan, avasinhan Facebook- ja Instagram-tilit ihan varta vasten, kun jatkoin opintojani. Voinko enää paljoa tämän digimmäksi tulla?

Pienenä, alle kouluikäisenä toivoin, että minulla olisi läksyjä, kuten isosiskollani. Toiveeni toki toteutui, mutta olin aika unohtavainen ala-asteella, usein jäivät ainakin äidinkielen lukuläksyt tekemättä. Kun ikää karttui, aloin tehdä kotitehtäväni paremmin, etenkin ysiluokalla ja lukiossa – paitsi matematiikasta ja kemiasta en tehnyt kuin ne, jotka osasin, vaikeampia jätin kokonaan yrittämättä, sillä kunnianhimoni ei yltänyt numeroihin, vaan kirjaimiin ja vieraisiin kieliin. Ja kielistä tuli minulle kahdenkymmenkahdeksan vuoden mittainen ura. Alanvaihto puolestaan teki vieraista kielistä minulle harrastuksen, aivan kuin reppuni olisi keventynyt. Nyt pystyn nauttimaan kielistä eri tavalla kuin opettaja-aikoinani ja tuntemaan kielitaidostani suurempaa iloa, kun se ei ole pääasiallinen työvälineeni.

Koulumuisto urani puolivälistä: Eräs poikapuolinen vilpertti valitteli, miksei heillä ollut koskaan sijaista enkussa. -“Ai ku ois joku nuori ja kaunis”, totesi poitsu. -“Ja isotissinen”, lisäsi toinen. Noh, joskus sitä saa mitä tilaa. Seuraavalla oppitunnilla heillä oli tämä hemaiseva murtaen englantia puhuva lehtori Norppa.

Entisenä opetusalan ammattilaisena aikuisopiskelijaksi siirtyminen on sujunut minulta vaivattomasti, mutta liiketoiminnan perustutkintoa suorittaessani näin kirjaimellisesti vierestä, miten hankalaa opiskelu voi olla, jos tietokoneen ja tavallisimpien toimisto-ohjelmien käyttö ei ole aiemmin ollut edes viikoittaista. Panin merkille, miten vaikeaa voi aikuiselle ihmiselle olla kirjoittaminen oikeinkirjoituksesta lähtien. Heikoista lähtökohdista ponnistaminen ei ole helppoa, jos opiskelijaitsetunto on olematon ja usko omiin taitoihin ja oppimiskykyyn vielä ohuempi. Koen siis olevani onnekas, vaikken ole yhtä sulava kuin pari-kolmekymmentä vuotta nuoremmat opiskelukaverini. Olen onnekas – ja onnellinen –, kun minulla on oppimiskyky tallella. Vuosia sitten luulin, ettei minusta olisi enää opiskelijaksi. No ehkei enää päiväkouluun, mutta tällaisesta koulutuksesta, johon sisältyy työssäoppimista, nautin. Olen mitä suurimmissa määrin käytännön ihminen, ja kun saan oppia itselleni ominaisilla tavoilla, pystyn uudistumaan ja kokemaan, että minulla on vielä annettavaa myös työelämälle.

Yksi parhaista aikuisopiskelun anneista on uusiin – hyvällä onnella samanhenkisiin – ihmisiin tutustuminen ja verkostoituminen. Meillä on tiivis pienehkö porukka, jossa lentää hyväntuulinen läppä ja yhdessä tuntuu huisin hyvältä nauraa. Opimme toisiltamme kokemuksia jakamalla. Uskallamme olla toistemme seurassa sellaisia kuin olemme omana itsenämme. Meillä on jo maine opettajien keskuudessa: olemme ryhmä, joka reagoi ja keskustelee, nähtävästi aikuisopettajan unelma!

Mitä minä tänään koulussa opin?

Sen, että vaikka ryhmässä on niin monta erilaista näkemystä kuin on ryhmän jäseniä, saamme silti aikaan yhteisen lopputuloksen neuvottelemalla ja joustamalla, hyvässä hengessä.

Sen, että voimme jakaa omista vahvuuksistamme ja erityisosaamisestamme oppia muille ja ottaa itse sitä kiitollisena vastaan, nolostelematta ja häpeilemättä osaamattomuuttamme tai tietämättömyyttämme.

Sen, miten hyvältä tuntuu, kun ei tarvitse kilpailla taitavuudesta, vaan voi turvallisessa ympäristössä tunnustaa taitamattomuutensa.

Sen, että vaikken vielä osaa, minä opin, kun annan itselleni tilaisuuden.

Sen, että aikuisenakin on kivaa, kun on oma luokka, yhteisö, johon kuuluu ja jolta saa vertaistukea.

Tänäänkin saan olla iloinen siitä, että otin ehkä elämäni suurimman riskin, kun irtisanouduin vakinaisesta työstä. Virasta.

Kuuntelin sisintäni ja tein sen mukaan, mitä se minulle kuiski. Se ei ole vain tämän päivän, vaan koko elämäni merkityksellisin oppi.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.