lähikuva joulupalloista kuusen oksilla
ELÄMÄNMENOANI

Pikkujouluista jaloin

Opiskeluporukallamme oli viime perjantaina pikkujoulut. Ajelimme kimppakyydeillä metsän keskelle, jonnekin ilvesten ja tuntemattomien eläinjälkien maille. Poimimme matkalla pizzat kyytiin nyyttärinaposteltavien alkupaloiksi. SS oli ystävällisesti kutsunut meidät kotiinsa ja lähettänyt perheensä muille maille illanviettoon, jotta saisimme koko talon käyttöömme. Tunnelmallinen olohuone ja ruokailutila ottivat meidät syliinsä saman tien, kuusi loi koristeineen lempeää valoa ympärilleen. Nelijalkainen ihmisen paras ystävä A taisi aluksi pelätä pikkujoulupantaa hiuksissani. Siinä vieterien päässä heiluivat piskuiset joulukuuset, mutta huomattuaan minut vaarattomaksi koirien ystäväksi hän antautui rapsuteltavaksi tuon tuostakin.

Kokoonnuimme kodikkaaseen sohvanurkkaukseen. Joku meistä keksi, että voisimme kukin vuorollamme soittaa lempikappaleitamme musiikin suoratoistopalvelusta ja ehkäpä liittää siihen tarinan. Tuumasta toimeen! Ei sen puoleen, että olisimme malttaneet hartaina istua ja kuunnella, puhetta riitti ja nauru raikasi jo alkuillasta. Malttamattomimmat kinusivat mikrofonia käsiinsä, jotta pääsisivät näyttämään karaoketaitojaan. Minä olin jo ennakkoon luvannut olla ympäristöystävällinen ja jättää laulut luikauttamatta. Pidin lupaukseni. Osaan näes laulaa vain yhdeltä korkeudelta ja senkin nuotteja kartellen. Yllättäen HK paljastui kansainväliseksi artistiksi: hän näytti meille netistä videon, jossa laulaa Hendrixiä Berliinissä ison yleisön edessä. Kukapa tietää, mitä muilla on takataskussaan?

Minulle mieleenpainuvimpia hetkiä oli JV:n liikuttuminen illan isännän antamasta karaokepalautteesta, uniikista äänen saundista ja omasta tyylistä. J on selvästi kokenut karaoke-esiintyjä, varma tulkinnastaan ja sydämestään laulava. Saimme nauttia myös muista karaoketähdistämme, ”tummanpuhuvasta” kotimaista suosivasta TK:sta ja edellä mainitsemastani ison estradin valloittaneesta HK:sta. Harmittavaa kyllä, ainakin yhden dueton missasin saunareissun aikana, mutta onneksi sain jälkeenpäin katsella sitä pienen pätkän videolta.

Saunareissu. Vasta RB:n kanssa pihasaunaan mennessäni katselin tarkemmin ympärilläni kohoavia kuusia, tummaa taivasta, valkoiseen huurteeseen verhoutuneita lehtipuita ja kaukana himmeästi tuikkivia tähtiä. Lumi valaisi asteluamme polulla. Juuri sopivan lämpöiseksi lämmitetty puusauna ja lapsuuden mökkikesistä tutun oloinen vesipata loivat hienot puitteet saunaelämykselle, varsinkin kun kiukaan lasinen luukku oli lauteisiin päin, ja liekkejä saattoi tuijottaa rupattelun lomassa. af G vaistosi tarpeemme ja saapui juuri parahiksi paikalle, kun kaipasimme lisää poltettavaa lasiluukun taa. Palvelu pelasi! Saunan terassilla olisi ollut tarjolla pikkupakkasen ansiosta huurteisena pysyvää juomaa, mutta kuskina jätin väliin. Saunan lämmittäjät olivat kadonneet illan aikana pitkäksi ajaksi useita kertoja, ehkä huurteisissa oli yksi syy, vai olisiko se ollut sittenkin puun pilkkominen uunikelpoiseksi, kuten meille sisällä viihtyneille uskoteltiin? Paljunkin olivat lämmittäneet, mutta sen verran kuumaksi, etten halunnut sentään keittää itseäni. Saunominen toi riittävästi joulunpunaa poskilleni.

Olen enimmäkseen ollut pikkujouluissa, joissa mennään ravintolaan syömään ja jatkoille johonkin baariin, missä porukka hajoaa ja toisten puhetta ei kuule kunnolla. Työpaikalla pidetyt joulupirskeet jätin väliin varmaankin joka kerta, sillä en halunnut enää palata sinne vapaa-ajalla ja häärätä koristelujen ja syötävien parissa. Nämä pikkujoulut ylittävät aiemmat monin verroin! Oli hurjan viihtyisää ja hauskaa kuskinakin. Jälleen olen kiitollinen porukastamme, ”meidän luokasta”, josta kirjoitin lokakuisessa tekstissäni https://minnakaarina.fi/mita-tanaan-koulussa-opin/. Meillä on käsittämättömän hyvä yhteishenki, mistä kertoo mm. se, miten karaoketähtemme rohkaistuivat laulamaan alkujännityksestään huolimatta, ja tarttuivat mikkiin yhä uudestaan. Höpöttelyissämme lentävä huumori oli paikoin kirpeää, mutta kuitenkin hyväntahtoista. Ne ryhmästämme, jotka eivät harmillisesti päässeet mukaan tuona iltana, pystyvät toivottavasti edes vähän saamaan kiinni tunnelmasta tämän tekstin myötä. Teille kirjoitan tämän.

Minä toivon joululahjaksi sitä, että huikea porukkamme pitää yhteyttä vielä opintojen päätyttyä. Mielestäni meillä on jotain ainutkertaista yhdessä, eikä haittaa, että ryhmämme nuorimman ja vanhimman välillä on kolmisenkymmentä ikävuotta. Ryhmädynamiikan toimivuutta ei voine ennustaa, siihen on vaikea vaikuttaa ulkopuolelta, se vain syntyy jostain. Siitä, että jokainen saa olla sellainen kuin on, ja hänestä pidetään juuri siksi tai siitä huolimatta. Siitä, että porukassa voi uskaltaa hipoa rajojaan, jopa ylittää ne. Siitä, ettei haittaa, vaikka mokaa. Yhdessä sillekin voi nauraa, lempeästi.


Kiitos teille kaikille ihanista muistoista, joita illasta jäi. Ja erityiskiitokset oivalle kartturilleni RB:lle. Sinun ansiostasi emme eksyneet matkalla kertaakaan 🙂.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.