SEPITTEITÄNI

Uneton yö 1

Jatkokertomus

Iiris ei saanut unta. Taaskaan. Hän oli kääntänyt kylkeä moneen kertaan, vaihtanut tyynyä, laittanut villasukat jalkaan, hörpännyt vettä ja koettanut olla ajattelematta sitä, paljonko kello jo olisi. Iiris huokasi ja kääntyi selälleen, laittoi kädet vatsansa päälle ja hengitti syvään – mutta ajatukset eivät antaneet rauhaa. Hän oli jo alkanut pelätä nukkumaan menoa, sillä nukahtaminen oli käynyt entistä vaikeammaksi. Huomenna olisi työpäivä, asiakastapaamisia ja uuden yhteistyösopimuksen solmiminen. Mitä enemmän hän yritti vältellä ajatusta nukahtamisesta, sitä varmemmin hän pysyi hereillä. Iiris yritti olla katsomatta kännykkäänsä, mutta uteliaisuus voitti. 03:11. Eikä vielä silmäystäkään unta. Pahinta oli se, että vieressä nukkui toinen ja silti hän tunsi olonsa yksinäiseksi.

Iiriksen joululoma oli alkanut muutamaa päivää ennen aattoa. Huusholli oli ollut siivoamatta, jouluruoat ostamatta. Iiristä oli houkuttanut ajatus viettää pyhät sängyssä, vain nukkua ja nousta välillä vessaan ja ehkä syömään jotain, vaikkei hänellä ruokahalua sanottavasti ollutkaan. Korona oli maakunnassa leviämisvaiheessa, joten turvallisuuteen vetoaminen olisi hyvä syy jättää vierailut sukulaisten luo pyhinä väliin. Olisi mukavampi olla vain kotona, yksin, käpertyä peiton alle. Iiris oli kyllä ihmetellyt oloaan. Nikon olemus ärsytti. Koko Niko ärsytti. Marketissa raikuvat joululaulut ärsyttivät. Jonottaminen ärsytti. Liian lähelle tulevat tuuppijat ärsyttivät. Hän oli kuitenkin saanut käytyä ruokakaupassa ja kirjastossa, pläräillyt sisustuslehtien imeliä jouluidyllejä, jotka alkoivat jo saada vaikutteita amerikkalaisesta runsaudesta. Iiris ei ollut kaivanut kellarista ainuttakaan joulukoristetta esiin, ei sen puoleen, ei niitä paljoa ollutkaan. Less is more, kuten sanotaan. Kirjastosta lähti varmaan kahdeksan romaania mukaan, pääasiassa dekkareita, joku chick-lit hömppä kevennykseksi, ettei tarvitsisi vainoharhaisena kiertää ulko- ja parvekkeen ovien kautta ennen nukkumaan menoa. Vuosia sitten oli käynyt niin. Se sentään oli jaksanut yhä huvittaa. Iiris oli nuorempana ollut yksin kotona, lukenut dekkaria pikkutunneille, ja saatuaan luettua sen loppuun, oli kurkistanut sohvan ja lauteiden alle ja vielä vaatehuoneeseen vaatetangon taakse. Silloinkin oli ollut vaikea nukahtaa.

Jouluna oli loppujen lopuksi ollut ihan mukavaa. Hänen vanhempansa olivat selättäneet koronapelkonsa ja kun Iiriskin oli ollut jo jokusen päivän lomalla, eikä oireita ollut tullut, vanhemmat suorastaan vaativat häntä jouluaterialle. Äiti oli tilannut lähes kaiken pitopalvelusta valmiina, ensimmäistä kertaa eläissään. Iiris oli hyvillään, että äiti oli sen verran päättänyt hemmotella itseään, ettei ryhtynyt itse enää paistamaan laatikoita. Isä oli huolehtinut perinteiseen tapaan kinkun paistosta ja Janna toi itse leipomansa piparit. Joulutortuista kukaan ei välittänyt, mutta Maijun rommikakku oli sitäkin suositumpaa. Maijun lapset olivat jouluaaton isällään, Jannan poikaystävä vietti joulua oman perheensä luona. Iiris ei ollut halunnut Nikoa mukaan. Hän oli valehdellut, että he olivat sopineet oman perheen joulusta, että olisi perheasioita keskusteltavana. Niko oli jäänyt hiljaisena sohvalle murjottamaan, ei ollut edes huikannut heitä Iiriksen lähtiessä. Ehkä syystäkin. Iiris ja Janna olivat jakaneet pullon punaviiniä ja avanneet vielä glögin se jatkoksi, katsoneet ensimmäisen Bridget Jonesin ja naureskelleet tyytyväisinä, etteivät he sentään vielä ihan noin noloja olleet. Bridget tarjosi riemastuttavan samastumiskohteen. Tappelukohtausta kumpikaan ei enää jaksanut katsoa, vaan he kömpivät vierashuoneen parisänkyyn kikattamaan, kunnes simahtivat. Maiju oli mennyt suosiolla työhuoneen epämukavalle sohvalle, kyllä siinä aina yksi yö menisi. Ja raivostuttavan pirteänä hän oli herännytkin, reippaan perheenäidin moodi päällä.

Niko ei ollut ollut kotona, kun Iiris oli palannut. Oli jo alkanut hämärtää, ennen kuin Iiris oli varma, että promillet olivat häipyneet verestä. Hän oli aina ollut varman päälle pelaaja, turvallisuushakuinen. Se tässä mättikin. Hän ei uskaltanut. Hän ei ollut se elokuvien sankaritar, joka uskaltaisi tehdä jotain repäisevää, laittaa elämänsä uusiksi. Niko oli tullut vaitonaisena kotiin hieman myöhemmin, rojahtanut sohvalle ja avannut television kaukosäätimellä. Kumpikaan ei kysellyt toisen aattoillasta mitään. Eikä Iiris enää jaksanut esittää, että olisi välittänyt. Hän vain mietti, miten pääsisi pois. Miten uskaltaisi. Nosti iPadinsä kannen ja kurkkasi Etuoven myytäviä asuntoja, sitten vuokra-asuntojen tarjontaa. Lämmitti runsaan lasillisen glögiä ja meni makuuhuoneeseen haaveilemaan.

Niko oli tullut joulupäivän iltana sovittelevasti Iiriksen viereen sängylle, oli lämmittänyt itselleen glögiä, mutta antoikin sen Iirikselle, jonka lasi oli jo tyhjä. He olivat vaihtaneet jokusen sanan jouluaatosta. Nikon vanhemmat olivat kuolleet ja välit yksitoista vuotta vanhemman isoveljen kanssa olivat etäiset, joulukortit sentään lähettivät toisilleen. Niko oli käynyt juoksemassa kympin lenkkinsä, ajellut hiljaisia katuja kaupungilla ja poikennut vanhempiensa haudalla. Paistanut levypizzan, laittanut lenkkivaatteet pyörimään pesukoneeseen ja katsellut elokuvia. Niko ei ollut jouluihmisiä. Iiris oli suhteen alkuaikoina unelmoinut heidän omasta joulustaan, siitä, kuinka kodikasta olisi yhdessä valmistella sitä, kattaa pöytä kauniisti, luoda omat traditiot. Niko ei juuri perustanut kattauksista ja kynttilöistä, joulukukista vielä vähemmän. Jouluruokia hän sentään suostui syömään, kun Iiris oli ne varta vasten hankkinut myyjäisistä ja leiponut itse jouluhalon. He olivat olleet seitsemän vuotta yhdessä, mutta yhteen muuttaminen viisi vuotta sitten oli osoittautunut huonoksi ajatukseksi. Iiriksen mielestä. Niko tuntui pääasiassa viihtyvän yhdessä, kunhan ei tarvinnut keskustella parisuhteen tilasta eikä perustella omia piintyneitä tapojaan. Iiristä oli alkanut vähitellen ärsyttää.

Välipäivinä Iiris oli nukkunut pitkään. Onneksi Nikolla oli töitä. Hän ei ollut saanut uudesta työpaikastaan vielä välipäiviä vapaiksi, ja hyvä niin. Pysyisi yötkin pois. Iiris oli nauttinut omista, kiireettömistä aamuistaan, haahuillut pyjamassaan iltapäivän puolelle ja lähtenyt sopivasti pitkälle kävelylenkille yksin tai ystävän kanssa ennen kuin Niko tuli töistä kotiin. Mies oli ihmetellyt Iiriksen hyvää tuulta, hyräilyä tämän laittaessa iltapalaa, laulelua yksikseen saunan lauteilla. Ja sitä, missä Iiris oli kaikki illat ja mitä hän oli päivällä tehnyt. Iiris vain viittasi lattialla olevaan kirjapinoon ja antoi miehen luulla, että oli käyttänyt suurimman osan ajastaan lukemiseen. Mainitsi jotain ystävättärien kuulumisia ja kehui ulkoilman hyvää tekevää vaikutusta. Ja hautautui torkkupeiton alle makuuhuoneeseen dekkarin kanssa.

Iiris vilkaisi taas kelloa. 04:23. Hän oli elänyt joulunajan tapahtumia uudelleen läpi, ajatellut valintojaan, järkeillyt, tunteillut, itkenyt niin hiljaa, ettei Niko herännyt, käynyt vessassa niistämässä, varonut visusti vilkaisemasta peiliin. Silmäpussit olisivat aamulla tummemmat kuin Mira Potkosella nyrkkeilyottelun jälkeen. Olisi enää kaksi tuntia aikaa nukkua. Olisiko sama, jos nousisi jo keittelemään aamukahvia ja lukemaan uutisia? Iiris päätti kuitenkin palata vuoteeseen. Nikon peiton alta kuului tasaista tuhinaa, jonka rikkoi välillä pieni korahdus. Iiris paleli ja kaivautui niin syvälle peiton alle kuin kykeni. Kuinka kauan hän voisi pitää tämän sisällään? Hän oli taas tehnyt väärän valinnan, kun ei ollut uskaltanut kuunnellut itseään. Hän oli tiennyt jo silloin, kun Niko ehdotti yhteen muuttamista, että ei pitäisi, mutta hän suostui, kun toinen oli jo löytänyt kivan kerrostalokaksion vapailta markkinoilta. Ja niin Iiris oli taas astunut toisen tahdon mukaisesti kynnyksen yli, vaistonsa hiljentäen, vain hetkellistä iloa tuntien. Iloa, joka alkoi muuttua epämääräiseksi oloksi, ärtymykseksi vuosien mittaan, ja ennen kaikkea pettymykseksi. Pettymykseksi itseen vielä enemmän kuin Nikoon.

Iiris tiesi aamun tunteina, että hänen olisi tehtävä lopullinen ratkaisu. Näin ei voisi enää jatkua.

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. Maria V. says:

    Jaahas, seuraavaa osaa ootellessa! Kiva kun kirjoitat tällaista jatkokertomusta 🙂

    1. Minnakaarina says:

      Mukava kuulla, että jatkokertomus on saanut lukijoita, ja iloitsen siitä, jos luet loputkin osat. Tuli fiilis, että voisinpa kokeilla jotain chick-litin tyyliin 🙂.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.