SEPITTEITÄNI

Uneton yö 3

3-osainen jatkokertomus

Harmaisiin, oranssein terein piristettyihin vapaa-ajankenkiin pukeutunut urheilullinen mies nousi portaat toiseen kerrokseen ja pysähtyi oven eteen, jossa luki Harjus. Kapeasorminen käsi kurottautui soittamaan ovikelloa. Mies kuuli kellon soivan eteisessä. Pian kuului ääni välioven aukaisusta ja ulko-oven lukko rapsahti auki. Mies veti syvään henkeä.

Iiris nautti uudesta työstään ja siihen kuuluvasta verkostoitumisesta. Osa ihmisistä oli etäisesti opiskeluvuosilta tuttuja, suurin osa uusia. Panimoravintolan markkinointivastaavana työskentely ei ollut pelkkää tietokoneen takana istumista, vaan välillä Iiris löysi itsensä ottamasta vastaan keittiöön meneviä ruoka-aine- ja tarviketilauksia, pesemästä tuoppeja ja alalla tarvittavat passit suoritettuaan tuon tuostakin baaritiskin takaa valuttamasta olutta tuoppeihin. Työn vaihtelevuus ei haitannut Iiristä, pikemminkin päinvastoin. Hän nautti erilaisista päivistä, uusien ihmisten tapaamisesta, höpöttelystä tiskin yli asiakkaitten kanssa. Lupsakka asiakaspalvelu oli sekin tapa markkinoida yritystä. Paikallinen murre oli opiskeluaikojen jälkeen päässyt unohtumaan, mutta se alkoi pikkuhiljaa palautua mieleen ja ujuttautua Iiriksen puheeseen. Kotimaiset turistit olivat sankoin joukoin löytäneet tämän mainion kesäkaupungin Saimaan rannalta ja kyselivät Iirikseltä kaupungin nähtävyyksistä, näyttelyistä tai lähiympäristön luontopoluista luullen häntä syntyperäiseksi paikkakuntalaiseksi.

Opiskelukaveriensa Mallan ja Mariannan kanssa hän itsekin kävi joskus vapaalla ollessaan kaupungin terasseilla istumassa. Kesä oli ollut poikkeuksellisen kuiva ja helteinen, ihanteellinen sää kesäkaupunkiin, joka eli pääasiassa turismista ja puutavarateollisuudesta. Aluksi Iiris oli ihmetellyt sitä, että hänelle tuntemattomat ihmiset, kaikki miehiä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, tervehtivät häntä kaupungilla. Sitten hän tajusi sen johtuvan työstään; hänen kasvonsa olivat jo tulleet muillekin kuin kanta-asiakkaille tutuiksi tiskin takaa. Asiakaspalvelu kiireisinä aikoina panimoravintolassa oli hyvä lisä tienesteihin, sillä hänen tulotasonsa oli laskenut muuton ja työpaikan vaihdon myötä. Se ei kuitenkaan suuremmin haitannut. Hän pystyi maksamaan laskunsa, pitämään autonsa ja jotain jäi vähän säästöönkin. Se riitti, sillä Iiris koki ympäristönvaihdoksen tehneen hyvää ja elämänlaatunsa parantuneen. Toki hän kaipasi käsityöpiiriään ja kotikaupungissa syntyneitä pitkiä ystävyyssuhteita, mutta välimatkahan oli vain suhteellinen käsite. Ystäviä oli ollut usein yökylässä ja hän oli ehtinyt pitää jo lukuisat tuparit paitsi perheelleen, myös entisille työkavereille ja ystäville, jotka olivat samalla tutustuneet Iiriksen uuden kotikaupungin monipuoliseen, kesäiseen kulttuuritarjontaan.

Nikon soitot olivat harventuneet, sillä mies oli löytänyt jonkun laastarisuhteen sählypiireistä, mistä Iiris oli vilpittömästi iloinen. Joskus kaljalla istuessaan mies oli saattanut soittaa, mutta Iiris oli jättänyt useimmiten vastaamatta. Silloin oli kilahtanut tekstiviestejä, joissa mies vakuutti vielä kaipaavansa Iiristä laastarisuhteista huolimatta. Iiris oli lopulta jättänyt reagoimatta niihinkin. Vaikka teini-iässä hän oli eronnut poikakavereista ystävinä, Nikon kanssa hänellä ei ollut halua pitää minkäänlaista suhdetta yllä. Hän ei halunnut muistaa, että olisi voinut aikanaan valita toisin, jos vain olisi tohtinut kuunnella sisintään. Hän oli vain ajautunut parisuhteeseen, sillä olihan Nikolla ollut hyvätkin puolensa. Nyt oli aika mennä eteenpäin ilman vanhaa painolastia, yksin.

Iiris nautti kotinsa laittamisesta pikkuhiljaa. Hän kierteli kirppareita ja poikkesi silloin tällöin pyörälenkillä kierrätyskeskukseen, jos se sattui olemaan auki. Useimmiten hän lähti tyhjin käsin pois. Mummilta saatua vintage-lasia oli ikkunasyvennyksessä viherkasvien seurassa, joitakin vanhemmilta ja edesmenneiltä sukulaisilta perittyjä kynttilänjalkoja ja astioita oli jo riittämiin, eikä uusia kalusteitakaan paljoa tarvinnut. Seinillä oli uudet tapetit ja joitakin gallerioista ostettuja abstrahoituja maalauksia, joiden värit antoivat Iirikselle energiaa. Makuuhuoneen seinille hän oli kehystänyt itse ottamiaan luontokuvia, joista suurin osa oli Lapin tuntureilta. Hän ei halunnut saada kaikkea heti valmiiksi, eikä voinut kuvitella, että hänen kotinsa olisi trendikkäitä maanläheisiä värejä ja mustaa yhdistävä kalpea kokonaisuus. Iiris itse pursusi energiaa ja luovuutta, hän rakasti oranssia ja luonnonläheisiä vihreitä sävyjä, pehmeää valkoista ja koivuvaneria. Hän oli neulonut itselleen trikookuteesta rahin ja nyt hänellä oli tekeillä itse suunnittelemansa palmikkoinen torkkupeitto, joka koostuisi neljästä yhtä leveästä kaitaleesta. Siinä olisi puuhaa pidemmäksi aikaa syys- ja talvi-iltoina. Välillä hän saattoi mennä pihalle koivujen alla olevalle puistonpenkille pienemmän käsityön kanssa nauttimaan ilta-auringosta. Siellä istuessaan hän oli tutustunut samassa talossa asuvaan leskirouvaan, joka nähtyään Iiriksen pihalla lyöttäytyi seuraan virkkuineen. Tutustuttuaan paremmin he saattoivat vain istua hiljaa käsitöitään tehden, aaltojen loiskintaa kuunnellen ja pihapiiriin uskaltautuvia sorsia tarkkaillen.

Iiris oli kotiutunut paikkakunnalle äkkiä, siinä toki auttoivat Malla ja Marianna miehineen, mutta myös uusi työ, jonka vastapainoksi oli välillä mukava nauttia omasta rauhasta. Lähellä oli myös pieni, täydellinen auringonottokallio, mutta koska se oli venelaiturin jatkeena, sinne löysi kuumimpina päivinä usea muukin uimaan pulahtava. Niinpä Iiris tyytyi menemään uimaan oman pihan pikkuruiselta hiekkarannalta, joka puolestaan oli talon lapsiperheiden suosiossa iltaisin ja erityisesti viikonloppuisin. Ei ollut aamukahvihetkeä, jolloin Iiris ei olisi katsellut keittiönpöydän äärestä poukaman venelaitureille ja järvelle, ei viilenevää vapaailtaa, jolloin hän ei olisi istunut parvekkeellaan nauttien myöhäistä iltapalaa ja siemaillen teetä. Joka päivä Iiris sekä ihmetteli että kiitti onneaan, kun oli saanut kodin juuri tästä talosta. Jollei hän ollut liian väsynyt, hän saattoi käydä vielä illalla pyöräilemässä rantoja pitkin kamera vyölaukussaan. Saarille rakentunut kaupunki tarjosi rantoja myötäileviä pyöräteitä ja useita ulkoilureittejä vaihtelevassa metsämaastossa. Välillä polkiessaan hän hymyili itsekseen, kun mieleen palasivat muistot opiskeluajoista. Tuossa hän oli Mallan ja Mariannan kanssa parantanut maailmaa usean viinipullon voimin, tuossa hänellä oli ollut jokseenkin huono olo, tuolla puiden suojassa hän oli ensimmäistä kertaa suudellut Matsia, joka oli opiskellut konservatoriossa viulun soittoa. Siitä tuntui olevan jo ikuisuus ja toisaalta vain hetki. Miten aikakin oli niin suhteellista.

Työ täytti päivät ja usein illat ja viikonloputkin. Iiris ei tuntenut kaipaavansa lomaa, sillä hän oli ehtinyt olla reilun kuukauden työttömänä keväällä, kunnes hän oli saanut paikan panimoravintolan markkinoinnista. Talvella olisi aikaa levätä, kesästä hän halusi ottaa kaiken irti ja viihtyi ulkoilmassa aina kun se oli mahdollista. Hän kävi sunnuntaisin lähiympäristössä päiväpatikoilla, mutta tulentekokielto teki ruoan valmistuksen nuotiolla mahdottomaksi. Niinpä hän otti selkäänsä vain päivärepun eväineen ja laati reittisuunnitelmansa lämpötilaennusteiden mukaan. Varjoisilla poluilla sai päiväsaikaan patikoida kutakuinkin rauhassa, joskus reiteillä tuli maastopyöräilijöitä vastaan. Iiris pisti vaellellessaan merkille sopivia marjastus- ja sienestyspaikkoja ja merkitsi niitä karttaansa. Kun helle alkoi painaa, hän pulahti Saimaaseen vilvoittelun toivossa, mutta vesi tuntui yli kaksikymmenasteiselta. Oli kuitenkin taivaallista huuhdella hiet aaltoihin ja hoivata kuumottavia varpaita vesi- ja ilmakylvyin. Iiris nautti elämästään enemmän kuin pitkään aikaan. Hän nukkuikin paremmin, vaikka eteläpuolella taloa sijaitseva asunto oli kuuma avonaisesta ikkunasta ja parvekkeenovesta huolimatta aamuyön tunteihin asti. Hän tunsi usein olevansa suorastaan riemukas ja säteilevänsä hyvää tuulta ympärilleen. Hänen ystävänsä näkivät hänessä muutoksen välillä ajan ennen ja jälkeen Nikon. Vasta nyt hän kunnolla tajusi, miten arkiseksi ja tyhjäksi muuttunut suhde oli häntä jäytänyt, miten yhdessä sinnittely oli loppujen lopuksi imenyt hänestä hyvää energiaa ja tuonut tilalle epämääräisen pahan olon. Miten aluksi niin hyvältä tuntunut yhteinen koti oli muuttunut pelkiksi seiniksi, joiden sisäpuolelta puuttui yhteisyyden tuoma kodikas henki. Miten koti ei enää merkinnytkään mitään. Miten siitä oli helppo lähteä, jotta sai jotain omaa ja ilon takaisin.

Elämä oli tässä ja nyt. Hetkestä nauttimista. Perhe ja hyvät ystävät olivat videopuhelun päässä, autolla pääsi hurauttamaan viidessä tunnissa viikonloppukylään, ja ajomatkoilla pystyi nollamaan ajatuksia, jotta aivot uudistuisivat luovaan työhön. Ystäviä oli täälläkin, tuttavuuksia syntyi koko ajan lisää. Yksinkin oli suorastaan nautinnollista olla. Istua kalliolla ja katsella järvelle. Tai istua kannolla ja tähystellä puunlatvoja ja taivaalla matkaavia pilviä.

Yhtäkkiä hän havahtui ajatuksistaan. Ovikello soi. Iiris vilkaisi vielä kerran kahdelle katettuun ruokapöytään, jonka keskellä paloivat oranssit kynttilät. Eteisessä hän katsahti peilikuvaansa, pöyhäisi kiharoitaan, avasi välioven ja käänsi ulko-oven lukon auki hymyillen.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.