KIRJOITUKSIANI

Unilelu

Hei!

Minä olen Jami, pikkuruinen terrieri, mutta jo aikamoisen iäkäs. En vaan muista ikääni ihan tarkkaan, uskon olevani lähempänä viittä- kuin neljääkymmentä vuotta. Joskus nuorena miehenä minulla oli punainen rusetti kaulassa, mutta elämänmatkani varrella se on kadonnut. Tilalle sain välillä jos jonkinlaista helyä, tyttömäisiäkin.

Entinen emäntäni löysi minut tätinsä jäämistöstä, miten liekin mahdollista, että sinne olin kulkeutunut. Luulenpa sen liittyneen aikaan, jolloin emännälläni oli aikuistumisen tarve ja hän luopui meistä useimmista. Keitäs kaikkia meitä olikaan? Miisu ja Tupu olivat aina kirjahyllyn päällä, vasemmalla, erottamattomina, vaikka olivatkin kissa ja koira. He jäivät vielä emännän lapsuudenkotiin, koska hänen äitinsä halusi jättää heidät muistoksi. Viime näkemän Miisun selässä ei juurikaan ollut enää karvaa jäljellä. Hän naukui, kun häntä painoi selästä. Naukaisuja oli selvästi raikunut ilmoille runsaanpuoleisesti tai sitten emäntä oli hemmotellut häntä silittelemällä usein. Ruskealla Tupulla oli keltainen maha ja keltaiset luppakorvien alapuolet. Tupukin oli saanut paljon hellyyttä osakseen, sillä hänenkin turkkinsa oli tosi kulunut ja korvien sisäpinta hänen ainoa kohtansa, jossa karva oli vielä kohtuullisessa kunnossa. Pyydän emäntää viemään Miisulle ja Tupulle terkkuja, kun hän ensi viikolla menee käymään lapsuudenkodissaan.

Niin, minä tosiaan olen taas emäntäni hoivissa, vielä jonkun aikaa. Palaan siihen kohta, sillä minulla ovat muistelut pahasti kesken. Meitä oli nimittäin vielä muitakin. Välillä pääsimme kaikki porukalla lattialle, kun emäntä piti meille koulua ja istutti pareittain näkymättömien pulpettien ääreen. Me totta kai leikimme mukana kuuliaisina ja käyttäydyimme aina hyvin. Tupun vieressä olivat Purnu ja Tessu, hekin erottamattomat kaverukset, aina pareina vierekkäisissä pulpeteissa. Mistähän Purnu oli mahtanut saada nimensä? En oikein usko, että emäntä olisi jo tuohon aikaan voinut kuulla Oriveden Purnusta. Purnu oli iäkäs, rakastettu aasi, ja Tessu russelin tyyppinen valkoinen koira mustine korvineen. Alemmalla hyllyllä olivat Dikke ja Riitta, turkoosi koira ja oranssi jänö. Ja minä. Voi sentään, kuinka muisti heittää! En muista enää omaa pariani! Muistan vain, että en minä koskaan parittomaksi jäänyt, koulussakaan. Olisiko parini voinut olla tyttönukke, jonka nimi vaihtui tuon tuostakin? Vai jättimäinen Mörrö, jota me kaikki kunnioitimme, eikä vähiten hänen kokonsa takia?

Mörrö oli meistä emännälle se kaikkein rakkain, paikoin karvattomaksi kulunut. Tummanruskea nallekarhu, joka oli ollut emännän itsensä kokoinen, kun hän oli saanut karhuherran lahjaksi. Se oli kuulemma ollut riemukas hetki! Olisikohan siitä jossain valokuvia? Ja meistä muistakin. Pyydän emäntää selaamaan ensi viikolla vanhoja albumeita, olisi niin mukava nähdä kuvia nuoruusvuosilta. Mörrö ja minä asuimme useat viime vuodet emännän tädin luona. Mitähän Mörrölle kuuluu? En ole nähnyt häntä enää aikoihin, liekö muuttanut jonnekin ennen kuin minä pääsin taas tänne emännän luo.

Niin, minä siis nökötin sohvan selkänojan päällä, mistä minulla oli hyvät näkymät isäntäparini elämään, televisioon (urheilua katsottiin paljon) ja ikkunasta ulos. Sieltä emäntä minut löysi, ja nyt hän on valmistellut minua tärkeään tehtävään. Ajatella, että vielä vanhoilla päivilläni kelpaan hommiin! Ensiksi sain piiiit-kän kylvyn. En ollut tajunnutkaan ryönänneeni jossain niin antaumuksella, että kylpyveteni jäi jäljiltäni ruskeaksi. Hyi sentään. Turkkini kuivui hitaasti, ja nyt se on putipuhdas. Eilen sain tikkejä korviini ja häntääni. Onneksi se sattunut lainkaan. Olen varmaan ollut jossain tappelussa joskus. Miltähän se toinen mahtaakaan näyttää! Lähiaikoina muutan naapuripaikkakunnalle, kuulemma pinnasänkyyn, piakkoin syntyvän poikavauvan unikaveriksi, samoihin hommiin, joissa olen ennenkin palvellut. Tuttu juttu siis. Ja työehdoissa huomioidaan ikäni. Työ on sesonkiluontoista, sillä poikavauva asuu pääkaupungin lähistöllä ja käy tulevassa kodissani vain vierailuilla. Minusta on jännittävää nähdä, mitä poika minusta tykkää. Miltä sellainen käärö tuoksuu. Ja löytyykö meille yhteistä kieltä. Toki olen valmis muuttamaan hänen luokseenkin, jos hän haluaa minut mukaansa. Ties miten reipasta meininkiä siellä päin on, sehän saattaa pitää minut vireänä pitkään.

Puheenvuoroni lopuksi esitän vielä kainon toiveen. Toivon, että poikavauva nukkuu yönsä hyvin ja päivänsä lokoisasti kanssani. Toivon, että minusta tulee tuolle pojalle yhtä rakas kainalokaveri kuin emännälle aikoinaan. Sen merkityksellisemmin ei voi meikäläinen työuraansa päättää.

Terveisin Jami

Emännän luona tutustuin Reiskaan, joka työskentelee portsarina.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.